keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Rikosilmoitus tupakkayhtiöiden johtohenkilöiden menettelystä kevytsavukkeiden markkinoinnissa

Keskusrikospoliisi
Jokiniemenkuja 4
01370 Vantaa

ASIA:
Tutkintapyyntö rikoksista, joita Suomen tupakkateollisuuden edustajien on syytä epäillä tehneen markkinoidessaan niin sanottuja kevytsavukkeita vuosina 1972 – 2002

                                                    PERUSTELUT

I T I I V I S T E L M Ä

Suomen tupakkayhtiöt laskivat vuosina 1972 – 2002 liikkeelle savukkeita tuotenimillä ”kevyt”, ”light”, ”erittäin kevyt”, ”extra light”, "ultra light", ”mieto”, "mild", ”extra mild”, ”vähätervainen”, "low tar" ja ”low nicotine”.  Yhtiöt markkinoivat kevytsavukkeita täysin vaarattomina tai ainakin vain vähän haitallisina, vaikka yhtiöiden edustajat tiesivät jo vuonna 1972, että kevytsavukkeet olivat yhtä tappavia kuin muutkin savukkeet. 

Kevytsavukkeet vahingoittivat vuosina 1972 - 2002 Suomessa satojen tuhansien tupakoitsijoiden terveyttä ja tappoivat yli 50.000 tupakoitsijaa.  Kevytsavukkeiden liikkeelle laskeminen ja markkinointi täyttivät rikoslain 34 luvun 5 §:n mukaisen törkeän terveyden vaarantamisen, rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaisen törkeän pahoinpitelyn ja rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaisen murhan tunnusmerkistöt.

Tupakkayhtiöt harhauttivat kuluttajia tavalla, jota rikosoikeuden klassisissa opeissa on kuvattu venäläisen ruletin avulla:
-        A antaa B:lle revolverin sanoen, että aseessa on viisi tyhjää patruunapesää ja vain yksi kova panos.  B pyöräyttää rullaa, panee piipun ohimolleen ja vetää liipaisinta.  Jos panos sattuu kohdalle, B kuolee, mutta A ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.  B on ottanut tietoisesti riskin, jonka suuruus on 1:5.
-        A on kuitenkin voinut valehdella.  Aseessa onkin viisi kovaa panosta ja vain yksi tyhjä pesä.  Jos B nyt kuolee, A on syypää murhaan.  B ei varmastikaan olisi ottanut riskiä, joka suuruus on 5:1.

Kevytsavukkeiden markkinoinnissa oli kysymys juuri venäläisestä ruletista.  Jos savukkeen todelliseksi riskiarvoksi merkitään 1.000, lähtökohta savukkeiden markkinoinnissa on ollut: ellet usko, että tupakoinnin riskiarvo on 0, usko edes, että se on vain 100.

Vuoteen 2002 mennessä noin 49 % kaikista tupakoitsijoista oli siirtynyt polttamaan kevytsavukkeita.  Tärkeimpiä markkinointivälineitä olivat savukerasiat (Liite 1).


II LAINSÄÄDÄNTÖ JA OIKEUSKÄYTÄNTÖ

Suomen lainsäädännössä ei ole milloinkaan tunnettu ”kevytsavukkeita”.  Savukkeet oli vuosina 1981 - 1992 ryhmitelty tupakkalaissa ”haitallisiin” ja ”erittäin haitallisiin”, mutta kevyt-terminologiaa ei laissa käytetty (Liite 2).  Kevytmarkkinointi kiellettiin Euroopan unionin tupakkatuotedirektiivissä 15.5.2001 ja sen jälkeen Suomen tupakkalain 7a §:ssä 30.9.2002 lukien.  Tupakkalain 7a § kuuluu:

”Sellaisia ilmaisuja, nimityksiä, tavaramerkkejä ja kuvallisia tai muita merkkejä, jotka luovat vaikutelman, että kyseinen tupakkatuote on vähemmän haitallinen kuin muut, ei saa käyttää tupakkatuotteiden pakkauksissa.

Nykyään kielto on vuoden 2016 tupakkalain 33 §:ssä. - Pieni osa kevytsavukkeiden historiasta on selvitetty Helsingin käräjäoikeudessa ja Helsingin hovioikeudessa vuosina ajetussa 2005 – 2010 tuotevastuuoikeudenkäynnissä.  Käräjäoikeus hylkäsi kanteet 10.10.2008 ja hovioikeus 31.5.2010 (Liite 3).  Hovioikeus vapautti tupakkayhtiöt sillä perusteella, että lääkintöhallitus oli alun perin 1970-luvulla ajanut savukkeiden jaottelua ”haitallisiin” ja ”erittäin haitallisiin” (Liite 4).  Lääkintöhallituksen väärä käsitys ei kuitenkaan voinut oikeuttaa tupakkayhtiöitä valehtelemaan kuluttajille, joten hovioikeuden tuomio on väärä.  Tuomiossa on kuitenkin ratkaistu oikein eräitä näyttökysymyksiä.  Seuraavassa on viittauksia tähän näyttöön.  Kantajien todisteista käytetään merkintöjä KT ja KTA ja Amer Oy:n todisteista merkintää A.


III RIKOSOIKEUDELLINEN NÄYTTÖ

     A. Hallituksen esitys 40/2002 vp

Tupakkalain 7a §:n perustana olivat Euroopan unionin vuoden 2001 tupakkatuotedirektiivi (2001/37/EY) ja hallituksen esitys 40/2002 vp.  HE:ssä todetaan:

”Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 7 a §, jonka 1 momentin mukaan sellaisia ilmaisuja, nimityksiä, tavaramerkkejä ja kuvallisia tai muita merkkejä, jotka luovat vaikutelman, että kyseinen tupakkatuote on vähemmän haitallinen kuin muut, ei saa käyttää tupakkatuotteiden pakkauksissa. Säännös on tupakkatuotedirektiivin 7 artiklassa. Tiettyjen ilmaisujen, kuten esimerkiksi vähätervainen "low tar", erittäin kevyt "ultra light", kevyt "light" ja mieto "mild", nimitysten, kuvien ja kuvallisten tai muiden merkkien käyttö tupakkatuotteen pakkauksessa saattaa johtaa kuluttajaa harhaan antamalla vaikutelman, että nämä tuotteet olisivat vähemmän vahingollisia sekä aiheuttaa kulutustapojen muutoksia. Myös tupakointikäyttäytyminen ja riippuvuus vaikuttavat sisään hengitettyjen aineiden määriin, mikä tosiseikka ei ilmene tällaisten ilmaisujen käytössä.”

Tupakkalain 7a §:n perustelut sisältävät erinäisiä rikosmääritelmiä: joka syyllistyy edellä kuvattuun menettelyyn, on syypää törkeään terveyden vaarantamiseen, törkeän pahoinpitelyn yritykseen ja täytettyyn törkeään pahoinpitelyyn, murhayritykseen ja täytettyyn murhaan.  Perustelut sisältävät lisäksi näytön siitä, että tupakkayhtiöiden edustajat ovat tosiasiallisesti syyllistyneet näihin rikoksiin.  Tupakkalakiinhan ei olisi turhaan otettu kevytsavukkeiden kieltoa (Liite 5). 

     B. Hovioikeuden selostama näyttö
          1. Vaaran salaaminen kuluttajilta

Hovioikeuden tuomion sivulla 69 todetaan:
”Asiassa on riidatonta, etteivät Amer ja BAT Finland ole varoittaneet kuluttajia vähemmän haitta-aineita sisältäneiden savukkeiden erityisistä terveysvaaroista liittyen kompensaatioilmiöön.”

Tässä on asian ydin.  Tupakkayhtiöt ilmoittivat jo vuonna 1972 terveysviranomaisille, että kevytsavukkeet ovat yhtä vaarallisia kuin tavalliset savukkeet, mutta kauppasivat samaan aikaan näitä tuotteita kuluttajille haitattomina tai vain vähän haitallisina.

          2. Henkilötodistelu kevytsavukemarkkinoinnin vaikutuksista kuluttajien harkintaan

Vuosien 2005 – 2010 oikeudenkäynnissä kuultiin keskeisinä todistajina niitä lääkintöhallituksen ja sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehiä, jotka toimivat tupakkamarkkinoinnin valvontaviranomaisina vuosina 1972 – 2002.  Heitä olivat muun muassa lääkärit Matti Rimpelä, Harri Vertio ja Arja Rimpelä.  Hovioikeuden tuomiossa on tiivistelmä heidän kertomuksistaan (sivu 68):

”Kuluttajat, erityisesti naiset, olivat nopeasti omaksuneet ajatuksen siitä, että kevytsavukkeet olivat terveellisempi vaihtoehto, ja he olivat siirtyneet niihin sen sijaan, että olisivat lopettaneet tupakoinnin (Matti ja Arja Rimpelä).”

”Tupakkateollisuuden käyttämillä kevyt - mild - light -laatumääreillä oli ollut ratkaiseva merkitys näiden savukkeiden suosiolle, ja kevytsavuke -nimikkeellä oli neutraloitu tehokkaasti tieto savukkeiden haitallisuudesta (Matti ja Arja Rimpelä). Tupakkateollisuus oli lisäksi käyttänyt tuotekehittelyssä hyväkseen savukkeiden haitta-ainepitoisuuksien mittausmenetelmään liittyviä ongelmia (Vertio ja Arja Rimpelä).”

Tässä on asiaa tuntevien todistajien valaehtoinen kuvaus kevytsavukkeiden merkityksestä.  Tupakkayhtiöiden edustajat pitivät savukkeiden kulutusta yllä juuri kuvatulla tavalla.

     C. Keuhkosairauksia hoitavien lääkäreiden kokemukset

Suuri osa kevytsavukkeiden aiheuttamista kuolemista on sattunut vasta vuoden 2002 jälkeen.  Syöpää, hengityselinsairauksia ja sydäntauteja hoitavat lääkärit ovat panneet tämän merkille.  Helsingin Sanomissa oli 4.9.2004 seuraava haastattelu:

                      ”Lääkärit: Usko kevytsavukkeiden vaarattomuuteen elää yhä Suomessa”
                      ”Tupakkatehtaat ovat olleet ovelia ja huijanneet ihmisiä”
”Ylilääkäri, professori Pentti Tukiainen ja ylilääkäri Henrik Riska törmäävät tupakoinnin tuloksiin tuon tuostakin työssään Helsingin Meilahden sairaalan klinikalla.”
”Keuhkosairauksien klinikan ylilääkärit lähettävät kipakat terveiset tupakkayhtiöille, jotka ehtivät myydä niin sanottuja kevytsavukkeita vuosikausia.  ’Tupakkatehtaat ovat olleet ovelia ja huijanneet ihmisiä.  Kevytsavukkeissa on ollut tavallisia savukkeita suurempi määrä nikotiinia, joka aiheuttaa riippuvuutta.  Samalla yhtiöt ovat uskotelleet, etteivät ne ole yhtä vaarallisia kuin tavalliset tupakat’, Tukiainen kertoo.”


IV SUHTAUTUMINEN KEVYTSAVUKKEISIIN VUOSINA 1972 - 2002
    A. Terveysviranomaisten väärä käsitys 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella

Terveysviranomaiset ajoivat 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa savukkeiden luokittelua ”haitallisiin” ja ”erittäin haitallisiin”.  Viranomaiset halusivat luoda vähän tervaa, häkää ja nikotiinia sisältävien savukkeiden luokan siinä luulossa, että nämä savukkeet olisivat tupakoitsijoille vähemmän vaarallisia.  Suomen tupakkayhtiöt tiesivät, että terveysrintaman luulo oli väärä.  Tupakkayhtiöissä tiedettiin jo 1970-luvun alussa, että kevytsavukkeet olivat yhtä tappavia kuin muutkin savukkeet.

Viranomaisten kanssa vuosina 1972 - 1980 käydyissä neuvotteluissa ja myös julkisissa lausumissaan tupakkayhtiöt vastustivat haitallisuusluokitusta.  Yhtiöt eivät halunneet, että niiden tuotteita nimitettäisiin ”haitallisiksi” ja ”erittäin haitallisiksi”.  

Toinen syy vastarintaan oli verotus.    Kulutuksen suuntautumista erittäin haitallisista savukkeista haitallisiin olisi tehostettu veroporrastuksella, joka siinä vaiheessa olisi ollut tupakkateollisuudelle hyvin epäedullinen.  Vuonna 1972 kevytsavukkeiden markkinaosuus oli aivan vähäinen ja vuonna 1980 vasta 10 %, joten vero olisi kohdistunut 90 %:iin kaikista savukkeista.
Nämä olivat vastarinnan todelliset syyt. Neuvotteluissa yhtiöt kuitenkin vetosivat kuluttajien suojelemiseen harhautukselta.  Tämä perustelu oli sinänsä täysin paikkansa pitävä, mutta yhtiöiden näkökulmasta vain tekosyy.  Eivät tupakkayhtiöt piitanneet kuluttajien hengestä eikä terveydestä.
    
B. Tupakkayhtiöiden edustajien ”rehellisyys” vuosina 1972 - 1980
          1. ”Rehellisyyden” rikosoikeudellinen merkitys

Vastustaessaan haitallisuusluokitusta vuosina 1972 – 1980 tupakkateollisuuden edustajat puhuivat totta valvontaviranomaisille.  He kertoivat siitä, että kevytsavukkeet olivat yhtä tappavia kuin vahvat savukkeet.  Rikosvastuun näkökulmasta on selvää, ettei tämä totuudellisuus antanut tupakkayhtiöille minkäänlaista oikeutta valehdella tupakoitsijoille

Rikosvastuuseen yhtiöiden totuudelliset lausumat vaikuttavat niin, että yhtiöiden edustajien aiheuttamat henkilövahingot olivat alusta saakka tahallisia.  Kyse ei ollut missään vaiheessa tuottamuksellisista rikoksista.  Niinpä tupakkayhtiöiden edustajat syyllistyivät

-        törkeään terveyden vaarantamiseen (rikoslain 34:5) eivätkä tuottamukselliseen terveyden vaarantamiseen (rikoslain 34:7),
-        törkeisiin pahoinpitelyihin (rikoslain 21:6) eivätkä pelkästään törkeisiin vammantuottamuksiin (rikoslain 21:11) ja
-        murhiin (rikoslain 21:2) eivätkä pelkästään törkeisiin kuolemantuottamuksiin (rikoslain 21:9). 

Tupakoitsijoiden harhauttaminen oli aina suunnitelmallisen tahallista.
  
       2. Tupakkayhtiöiden kirjalliset lausumat vuosina 1972 - 1980

Tupakkateollisuuden edustajat totesivat vuosina 1972 – 1980 useita kertoja nimenomaisesti, että jaottelu mietoihin ja muihin savukkeisiin oli tupakoitsijoita harhaanjohtava ja että tupakoitsijat polttivat niitä turvallisin mielin ja siirtyivät kevytsavukkeisiin sen sijaan, että olisivat lopettaneet tupakoinnin (Liite 6).  Nämä ilmaisut muodostavat pohjan vuosien 1972 – 2002 menettelyä koskevalle rikosoikeudelliselle arvioinnille.  Tupakkateollisuuden edustajien rikokset olivat alusta saakka tahallisia eivätkä pelkästään tuottamuksellisia.

     C. Lääketieteellinen kritiikki
Muutamat lääketieteen tutkijat havaitsivat jo 1970-luvulla kevytmarkkinoinnin harhaanjohtavuuden ja 1980-luvulla tämä seikka muuttui lääketieteessä vallitsevaksi (Liite 7).
 
    D. Terveysviranomaisten asenteen muuttuminen
Lääketieteen tutkimustuloset ja kritiikki saivat terveysviranomaiset tiedostamaan kevytsavukemarkkinoinnin harhaanjohtavuuden.  KTA 684/A 86, Helsingin Sanomat 2.11.1985:

”Lääkintöhallitus suunnittelee muutosta, jolla poistettaisiin savukkeiden jako haitallisiin ja erittäin haitallisiin.  Ei nimittäin ole voitu osoittaa, että kevytsavukkeet olisivat muita terveellisempiä.”
”Päinvastoin uskotaan, että monet tupakoinnin lopettamistakin harkitsevat ovat siirtyneet käyttämään kevytsavukkeita, koska mielikuva ’keveydestä’ ja ’mietoudesta’ antaa käsityksen suuremmasta terveellisyydestä.”

     E. Professori Arja Rimpelän raportti

Lääkintöhallitus pyysi vuonna 1985 professori Arja Rimpelää laatimaan tutkimuksen kevytsavukkeiden suhteesta tavallisiin (”keskitervaisiin”) savukkeisiin.  Professori Rimpelä sai 15.5.1986 valmiiksi 89-sivuisen tutkimusraportin, jonka liitteenä oli laaja lääketieteellinen lähdeluettelo.  Tutkimuksen aineistona olivat savukepakkaukset, jotka olivat kevytsavukkeiden tärkeimpiä markkinointivälineitä.  Rimpelä totesi moneen kertaan, että savukepakkausten pitoisuusmerkinnät ja savukkeiden markkinointi keveinä johtivat kuluttajia harhaan. Rimpelä vaati kevytsavukkeiden ja kevytmarkkinoinnin kieltämistä (Liite 8).
    
     F. Tupakkayhtiöiden vastaus professori Rimpelän raporttiin

Tupakkatehtaiden Yhdistys ry antoi lääkintöhallitukselle 28.8.1986 vastineen Rimpelän raporttiin (KT 52). TTY:n lausunnon sivulla 2 sanotaan (Liite 9):
”Raportissa suositetaan, että savukkeiden valmistajien ei sallittaisi käyttää osana tuotenimeä tai muutoinkaan termejä ”mild”, ”extra mild”, ”special” tai ”light”. Tämä suositus estäisi kuluttajia saamasta tuotteista oikeaa tietoa, jonka katsotaan liittyvän makuodotuksiin – ei potentiaalisen haitallisuuden määrään. Pyydämme, että lääkintöhallitus ei hyväksyisi tätä ehdotusta.”

Vastineen sivu 15 on otsikoitu:

”EHDOTUSTA TERMIEN ’MILD’ JA ’EXTRA MILD’ KÄYTTÄMISEN KIELTÄMISESTÄ EI VOIDA PUOLUSTAA.”

Tekstiosassa TTY toteaa:

”Itse asiassa sanoja ’mild’, ’extra mild’ ja ’light’ käytetään kuvaamaan kyseisen savukelaadun maun voimakkuusastetta tupakoitaessa.”
”Kuluttajat vaativat ja myös odottavat, että heillä on mahdollisuus valita erilaisten makujen ja aromien välillä.  Vuoden 1977 tupakkalaissa ei missään kohtaa kielletä sellaisten sanojen painamista pakkauksiin eikä sellaisten tuotenimien valitsemista, jotka antavat täysin tarkkaa kuluttajatietoa esimerkiksi savukkeen mausta ja aromista.”

     G. Taistelu kevytmarkkinoinnin lopettamisesta

Tämän jälkeen Suomessa käytiin vuoteen 2002 saakka taistelua kevytmarkkinoinnin lopettamiseksi.  Tupakkateollisuus vastusti kieltoa loppuun saakka (Liite 10).


IV ESIMERKKEJÄ KEVYTSAVUKKEIDEN MARKKINOINNISTA VUOSINA 1972 – 2002

     A. Markkinointi savukerasioissa
Savukerasiat olivat kevytsavukkeiden tärkein markkinointiväline vuosina 1972 – 2002.  Savukerasiat olivat erityisen tärkeitä sen jälkeen, kun tupakan yleinen mainoskielto tuli voimaan 1.3.1978 (Liite 11).  Lainsäätäjä puuttui tähän viestintämuotoon kahdesti, ensin vuonna 2002 kevytsavukkeiden osalta ja sitten vuonna 2011 kaikkia savukkeita koskevana.  Kevytmarkkinointi kiellettiin tupakkalain7a §:ssä 30.9.2002:

”Sellaisia ilmaisuja, nimityksiä, tavaramerkkejä ja kuvallisia tai muita merkkejä, jotka luovat vaikutelman, että kyseinen tupakkatuote on vähemmän haitallinen kuin muut, ei saa käyttää tupakkatuotteiden pakkauksissa.”

Rasiamarkkinointi ulottui kaikkiin tupakkalaatuihin.  Niinpä tupakkalakiin lopulta vuonna 2011 otettiin säännös, jossa savukerasioiden esillä pito vähittäismyymälöissä kiellettiin kokonaan.  Tupakkalain 8a §:ssä säädetään:

”Tupakkatuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei saa pitää esillä tupakan, tupakkatuotteiden, tupakan vastikkeiden, tupakkajäljitelmien eikä tupakointivälineiden vähittäismyynnissä.” (Liite 12

Rikoslain näkökulmasta voidaan todeta, että vakavat rikostunnusmerkistöt täyttyivät joka kerta, kun tupakoitsija osti kevytsavukkeita: tupakkayhtiöiden edustajat syyllistyivät rikoslain 34 luvun 5 §:n mukaiseen törkeään terveyden vaarantamiseen, rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaisen törkeän pahoinpitelyn yritykseen ja rikoslain 21 luvun 2 §:n mukaisen murhan yritykseen.

     B. Sanomalehdet ja muut julkaisut
         1. Form-savukkeet
Tämän tutkintapyynnön liitteinä on valokopiot kolmestakymmenestä Suomessa vuosina 1972 - 2002 julkaistusta kevytsavukemainoksesta.  Niistä voidaan käsitellä muutamaa.
Edellä liitteessä 5 on siteerattu TTY:n 31.7.1972 päivättyä kirjettä, jonka mukaan tupakoitsijat saavat kevytsavukkeista enemmän tervaa kuin tavallisista savukkeista.  Amer-Tupakka mainosti kuitenkin samaan aikaan Form-merkkisiä savukkeita vähätervaisina.  Seuraava värillinen ilmoitus oli Helsingin Sanomissa 11.7.1972 (Liite 13):

”Kokeile savuketta jossa on vähemmän tervaa ja nikotiinia.”

”Raakatupakkalaadut ovat erilaisia.  Ne eroavat toisistaan sekä makunsa että sisältämänsä terva- ja nikotiinimäärän suhteen.  Formin valmistukseen käytetään tupakkalaatuja, jotka sisältävät tervaa ja nikotiinia mahdollisimman vähän, mutta antavat Formille kunnon tupakan maun.

Myös savukkeiden suodattimet eroavat huomattavasti toisistaan.  Tiheämmän rakenteensa ansiosta Formin tehosuodatin puhdistaa savun normaalisuodatinta paremmin ja alentaa jo alunalkaen normaalia pienempiä terva- ja nikotiinipitoisuusarvoja.  Siksi Formissa on vähemmän tervaa ja nikotiinia, mutta kunnon tupakan maku.
Amer-Tupakka Oy”

Amer-Tupakka Oy mainosti Form-savukkeita nimenomaan lopettamisen vaihtoehtona (Liite 13):

”Yritti tupakkalakkoa ja siirtyi vähätervaiseen Formiin.
Miksi valitsit Formin?
Pienempi terva- ja nikotiinipitoisuus vaikutti.  Siitähän on julkaistu luotettavat luvut.”


          2. Hovioikeuden vuonna 2010 selostamat mainokset
Belmont. Hovioikeuden tuomiossa lukee:

”Amerin sisäisessä Ameri 2/1975 -lehdessä olleen artikkelin (kirjallinen todiste KT 43) mukaan Belmont -savukkeen markkinoille tuloon, mikä oli tapahtunut ennen tupakkalain säätämistä ja mainostuskieltoa, oli liittynyt voimakas uutuustuotteen mainoskampanja, jonka pääteemana oli ollut 'Belmont-nykysavuke puhtaamman tupakoinnin puolesta'.

Hovioikeus ei mainitse, että artikkelin mukaan Belmontin markkinoinnissa korostettiin Belmontin sisältävän vain vähän tervaa ja nikotiinia.  Tämä jäi hovioikeudelta huomaamatta, vaikka se sanottiin artikkelissa seitsemän (!) eri kertaa.  Lisäksi hovioikeus sivuutti seuraavan kohdan artikkelista:
”Makrotestin tekemän tutkimuksen mukaan 70 % Suomen tupakoitsijoista pitää tervaa ja nikotiinia vaarallisina.”

Tämä Amer Oy:n teettämä kuluttajatutkimus kertoo syyn siihen, miksi tupakkayhtiöt korostivat kevytsavukemarkkinoinnissa tuotteidensa vähäisiä terva- ja nikotiinipitoisuuksia (Liite 14).

Barclay. Hovioikeuden tuomion sivulla 70 sanotaan (Liite 15):

”BAT Finlandin lääkintöhallitukselle ja lehdistölle elokuussa 1983 toimittamassa materiaalissa liittyen Barclay -savukkeiden markkinoille tuloon (kirjallinen todiste KTA 631) on kuvattu Barclay -savukkeiden poikkeavan olennaisesti muista kevytsavukkeista Actron -suodattimen ansiosta. Materiaalissa on lisäksi korostettu ultrakevyeksi kuvatun Barclay -savukkeen tervapitoisuuden olevan vain yksi milligramma. Kauppalehdessä 29.10.1986 olleen artikkelin (kirjallinen todiste KTA 632) mukaan BAT Finlandin edustaja totesi Barclay -savukkeen kansainvälisen menestyksen olevan niin huikea, että kilpailijat turvautuivat jopa levittämään tietoa sen "muka" vaarallisuudesta.”

”BAT Finlandin Suomen Tupakkalehti -nimisessä lehdessä (kirjallinen todiste KT 53) olleessa Barclay -mainoksessa on todettu muun muassa, että 'Elintarviketeollisuus on löytänyt keveyden: virvoitusjuomat, makeiset, maitotuotteet, lihajalosteeet, oluet... Kuluttajalle elämästä nauttiminen ei enää tuo huonoa omaatuntoa'. Ninja B on lisäksi vedonnut näyttönä BAT Finlandin vähittäiskaupalle suunnatuissa lehdissä sekä BAT Finlandin toimintakertomuksissa 1980- ja 1990-luvulla olleisiin Barclay -savukkeiden mainoksiin (esimerkiksi kirjalliset todisteet KTA 629, KTA 638 ja KTA 640 - 653).

Hovioikeus sivuuttaa sen olennainen seikka, että kantaja esitti varman näytön Barclay-markkinoinnin harkitusta valheellisuudesta.  Kantajan kirjallisessa todisteessa KTA 636 on kopio Valituissa Paloissa 3.6.1994 julkaistusta artikkelista, jossa mainoskonsultti Frederik Gahagan kertoo kevytsavukkeista ja erityisesti Barclay-merkistä:

”Tavallinen ihminen saattaisi luulla, niin kuin tupakkateollisuus haluaakin hänen luulevan, että on turvallisempaa polttaa kevytsavukkeita kuin muita tupakoita.  Lukuisat tieteelliset tutkimukset osoittavat kuitenkin aivan toista.  Tiedemiehet uskovat, että kevytsavukkeet saattavat olla jopa muita vaarallisempia.

Miten se on mahdollista?  Ensinnäkin vähätervaiset savukkeet antavat monille tupakoijille tekosyyn jatkaa polttamista.  Tupakkayhtiöiden voi päätellä tietävän asian.

Kanadalaisen Imperial Tobacco-yhtiön sisäisten tutkimusraporttien joukossa on ulkopuolisen konsultin laatima muistio, joka koskee vähemmän kuin kuusi milligrammaa tervaa sisältäviä savukkeita.  Muistiossa todetaan: ’Meillä on näyttöä siitä, ettei noiden merkkien polttajista juuri kukaan ole lopettanut.  Eräiden viitteiden mukaan erittäin vähän tervaa sisältävien savukkeiden tulo markkinoille on muuttanut joidenkin lopettamista harkinneiden mielen tarjoamalla heille käyttökelpoisen vaihtoehdon.’  Kuluttajaa sumutetaan.”

”Brown & Williamsson meni niin pitkälle, että kehitti uuden suodattimen, joka tuottaisi koneessa 0,1 milligramman tervalukeman, mutta antaisi polttajalle ainakin neljä kertaa enemmän.  ’Minä annoin yhtiölle harhauttavan filtterin idean’ sanoo markkinointikonsultti Frederik Gahagan.  ’Se käytti sitä Barclay-savukkeissaan varta vasten naruttaakseen testilaitetta’.”

Valittujen Palojen artikkeli ilmestyi siis kesäkuussa 1994.  BAT Finland ei siitä piitannut, vaan jatkoi entistä Barclay-markkinointiaan ainakin vielä vuosina 1994 (KT 53), 1995 (KTA 652), 1997 (KTA 653) ja 1998.  BAT Finland Oy:n edustajat olivat tietoisia Frederik Gahaganin paljastuksesta, mutta kauppasivat silti Barclayn markkinoimista täysin vaarattomana tuotteena.  Tämä voisi olla yksi keskeisiä lähtökohtia rikosoikeudellisessa arvioinnissa.


     C. Vuoden 1989 markkinointiesite

Tupakkatehtaiden Yhdistys ry jakoi vuosina 1989 ja 1990 esitettä, joka sisälsi yhteenvedon tupakkateollisuuden lääketieteestä (Liite 16).  Kevytsavukkeista sanottiin seuraava:

”Väite: Kuluttajat polttavat savukkeita, joissa on alhaisemmat pitoisuudet, koska ne ovat turvallisempia
Vastaus: Monet tupakoitsijat polttavat mieluummin kevytsavukkeita.  Toiset pitävät niiden miedommasta mausta.  Kevytsavukkeiden suosion syy perustuu kuluttajien yksilöllisiin makutottumuksiin.”
”Väite: Tupakansavun terva, nikotiini ja häkä ovat vaarallisia.
Vastaus: Tupakansavun ainesosat lienevät maailman eniten tutkittuja aineita.  Tupakansavu sisältää hyvin pieniä määriä näitä aineita, eikä ole osoitettu, että minkään näiden ainesosien ja sairauksien välillä olisi syy-yhteyttä.”



V RIKOSTUNNUSMERKISTÖT JA RIKOSVASTUU

Tupakkayhtiöiden edustajat syyllistyivät vakaviin rikoksiin joka päivä vuosina 1972 - 2002.  Kun yhtiöt laskivat liikkeelle savukkeita ja samalla markkinoivat niitä harhaanjohtavasti, täyttyivät heti törkeän terveyden vaarantamisen ja törkeän pahoinpitelyn yrityksen ja murhayrityksen tunnusmerkistöt.  Täytetty törkeä pahoinpitely toteutui, kun harhautettu tupakoitsija oli saanut kevytsavukkeista vakavan terveysvaurion.  Murha toteutui, kun joku tupakoitsijoista kuoli kevytsavukkeiden aiheuttamaan keuhkosyöpään tai muuhun tappavaan tautiin (Liite 17).

Tupakkayhtiöiden päämääränä oli myydä savukkeita mahdollisimman paljon.  Yhtiöiden pyrkimyksenä ei ollut ihmisten surmaaminen, joten heidän tekonsa eivät täyttäneet tarkoitustahallisuuden kriteerejä.  Murhaan riittää kuitenkin varmuustahallisuus, ja yhtiöiden edustajat tiesivät jo 1970-luvun alussa varmasti, että tupakka tappaa ihmisiä ja että vainajien määrä on suoraan riippuvainen tupakan kulutuksesta.  Jokainen onnistunut harhautus lisäsi sairastuneiden ja kuolleiden lukua (Liite 18).

Tuomiot törkeistä pahoinpitelyistä ja murhista eivät edellytä uhrien yksilöintiä.  Tiedetään varmasti, että kevytsavukkeisiin siirtyi noin 600.000 tupakoitsijaa ja että kevytsavukkeet ovat tappaneet heistä tuhansia, mutta tämän tilaston nojalla ei tiedetä, ketkä olisivat vähentäneet polttamista tai lopettaneet sen, ellei heille olisi markkinoitu kevytsavukkeita.  Rikoslain 21 luvun 2 §:ssä ja 6 §:ssä ei vaadita rikosten uhrien yksilöintiä.  Tunnusmerkistöt täyttyvät, kun on varmaa, että ainakin yksi ihminen on kuollut tai vammautunut harhautuksen johdosta.  Uhrien nimiä ei tarvitse tietää.

Kevytsavukkeita laskivat liikkeelle tupakkayhtiöt (Liite 19).  Henkilökohtaisessa vastuussa kevytsavukerikoksista voisivat olla ainakin Jukka Ant-Wuorinen, Lasse Lehtinen, Erkki Salo, Olli Gräsbeck, Olli Ernvall, Satu Kaarenoja, Thor-Björn Lundqvist, Finn Berg ja Asta Mörsky (Liite 20).



VI ESITUTKINNAN VAATIMA TYÖ

Tämä tutkintapyyntö perustuu alan parhaaseen asiantuntemukseen Suomessa (Liite 21).  Poliisilta ja syyttäjältä kysymys esitutkinnan aloittamisesta vaatisi melkoisesti työtä (Liite 22). 

Tutkintapyynnön pitäisi johtaa rikosprosessiin, jonka lopussa korkein oikeus tuomitsee muutaman ihmisen elinkautiseen vankeuteen.  Puhe joukkomurhasta herättää kuitenkin erinäisiä kysymyksiä.  Miten tällainen rikos olisi voitu tehdä nykyajan yhteiskunnassa avoimesti ja niin, ettei oikeuslaitos ole puuttunut siihen?  Miksi kevytsavukkeisiin perustuvaa rikosvastuuta ei ole jo toteutettu muissa maissa? 

Näitä seikkoja on puitu asiantuntijoiden kesken.  Niitä voidaan tarkastella, jos jutussa aloitetaan esitutkinta.  Tässä vaiheessa on todettava, ettei niiden nojalla voida torjua tupakkayhtiöiden rikosvastuuta.  Ne eivät ole lain mukaan päteviä puolustusperusteita, eivät nyt eivätkä myöhemmin.
Pyydän, että poliisi ja syyttäjä suorittavat asiassa esitutkinnan.

Helsingissä 21. syyskuuta 2017

Erkki Aurejärvi
siviilioikeuden professori emeritus
Kapteeninkatu 11 B, 00140 Helsinki

0500 706 285
erkki.aurejarvi@aurejarvi.fi                                                           


Pyydämme, että edellä selostetussa asiassa suoritetaan esitutkinta.
Helsingissä 21. syyskuuta 2017

Dickie Engström, varatuomari, Helsinki
Liisa Elovainio, lääkintöneuvos, Helsinki
Heikki Hiilamo, sosiaalipolitiikan professori, Helsinki,
Jaakko Kaprio, kansanterveystieteen professori, Helsinki
Jouko Karjalainen, sisätautiopin dosentti, Helsinki
Markku Kaste, neurologian emeritusprofessori, Vantaa
Timo Kuurne, neurokirurgi, Vantaa
Arto Lahti, yrittäjyyden professori emeritus
Satu Lipponen, strategiajohtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry
Sami Mahkonen, oikeustieteen tohtori, Helsinki
Lasse Murto, dosentti, professori (h.c), Helsinki
Matti Niemivuo, julkisoikeuden professori, Helsinki
Eeva Nordman, onkologian professori emerita, Helsinki
Matti Oksala, varatuomari, Espoo
Kristiina Patja, dosentti, erikoislääkäri, Helsinki
Pekka Puska, professori, kansanedustaja, Helsinki
Matti Rautalahti, ylilääkäri, Helsinki
Kari Reijula, työterveyshuollon professori, Helsinki
Arja Rimpelä, kansanterveystieteen professori, Tampere
Matti Rimpelä, terveydenhuollon hallinnon ja suunnittelun dosentti, Tampere
Annamari Rouhos, keuhkosairauksien erikoislääkäri, Helsinki
Osmo Saarelma, yleislääketieteen erikoislääkäri, Helsinki
Michael Saarikoski, asianajaja, oikeustieteen tohtori, Helsinki
Timo Salonen, asianajaja, Helsinki
Kimmo Siltanen, valtiotieteen kandidaatti, Porvoo
Olli Simonen, erikoislääkäri, Helsinki
Topi Siren, varatuomari, Helsinki
Jaakko Tuomilehto, tutkimusjohtaja, kansanterveystieteen professori, Helsinki
Markku Tunturi, oikeustieteen lisensiaatti, Porvoo
Seppo Vaittinen, auktorisoitu lakimies, Espoo
Hannu Wallinheimo, syöpälääkäri, työterveyslääkäri, Jyväskylä
Harri Vertio, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsinki
Hannu Vierola, gynekologi, Iisalmi

DAT Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston työvaliokunta (400 lääkärin verkosto)


Liitteet 1 – 22

Kevytsavukkeiden markkinoinnista 21.9.2017 tehdyn rikosilmoituksen liitteet



Kevytsavukkeiden markkinoinnista 21.9.2017 tehdyn rikosilmoituksen liitteet

Liite 1. Harhaanjohtavat tiedot oli merkitty jokaiseen savukerasiaan.  Rasioissa käytettiin kevyt-nimikkeistöä ja niihin oli painettu valheelliset pitoisuusmerkinnät.  Kevytsavukkeiden polttajat näkivät tämän informaation useita kertoja päivässä.  Savukerasiat olivat tärkein viestintäväline kevytsavukkeiden markkinoinnissa. 
Tupakkayhtiöt mainostivat kevytsavukkeita myös sanoma- ja aikakauslehdissä ja kaikissa muissakin yleisissä mainosvälineissä.  Mainonta oli massiivista vuonna 1978 voimaan tulleeseen tupakan mainoskieltoon saakka ja jatkui vähäisempänä vuoteen 2002.

Liite 2. Jako ”haitallisiin” ja ”erittäin haitallisiin” savukkeisiin oli siis laissa 12 vuoden ajan.  Termit ”haitallinen” ja ”erittäin haitallinen” olivat kielteisiä ilmauksia.  Tupakkayhtiöt käyttivät markkinoinnissaan myönteisiä ilmauksia ”kevyt” ja vahva”.  Yhtiöt käyttivät näitä nimityksiä ennen haittaluokitusta vuosina 1972 – 1981, haittaluokituksen voimassaoloaikana 1981 – 1992 ja luokituksen kumoamisen jälkeen vuosina1993 - 2002.

Liite 3. Kantajina oikeudenkäynnissä olivat Maija A ja Ninja B ja vastaajina Amer Oy ja British American Tobacco Finland Oy, entinen Suomen Tupakka Oy.  Kantajat vaativat vastaajayhtiöiltä vahingonkorvausta savukkeiden aiheuttamista taudeista (nikotiiniriippuvuus, keuhkosyöpä ja keuhkoahtauma).  Jutussa oli useita eri kanneperusteita: lapsille markkinoiminen, lapsille myyminen, ympäristön tupakansavun vaarallisuuden salaaminen ja kiistäminen, nikotiinimanipulaatio, viranomaisten painostaminen ja varoitusmerkintöjen peittely.  Kevytsavukemarkkinointi muodosti yhden perusteen.  Sitä käsiteltiin hovioikeuden tuomioissa suppeasti, vain viiden kapealla ladotun sivun verran.

Ninja B siirtyi kevytsavukkeisiin vuonna 1977 ja Maija A vuonna 1979.  Maija A poltti muutaman vuoden ajan Belmont Extra Mild -savukkeita ja vuodesta 1983 alkaen tupakointinsa lopettamiseen saakka Belmont 2002 savukkeita.  Ninja B poltti vuosina 1977 - 1990 Amerin valmistamia Belmont Extra Mild -savukkeita ja vuosina 1990 - 2003 BAT Finlandin Barclay-savukkeita.  Kumpikin siirtyi kevytsavukkeisiin terveyssyistä.

Liite 4. Sekä siviilioikeudellinen tuotevastuu että rikosvastuu koskevat tuotteen liikkeelle laskijan suhdetta kuluttajiinValvontaviranomaiset eivät ole osapuolia tässä suhteessa.  Se, ettei lääkintöhallitus aluksi puuttunut kevytsavukkeiden markkinointiin, ei mitenkään vapauta tupakkateollisuuden edustajia vastuusta.  Voidaan ajatella tilannetta, jossa mies pahoinpitelee toista ihmistä kadulla eikä vieressä seissyt poliisi puutu asiaan.  Poliisi on saattanut syyllistyä virkarikokseen, mutta pahoinpitelijä tuomitaan joka tapauksessa teostaan.  Tupakkayhtiöt johtivat kuluttajia harhaan vuosina 1972 – 2002 ja niiden edustajille kuuluu rikosvastuu koko siltä ajalta siitä huolimatta, että lääkintöhallitus aluksi seurasi tätä menettelyä passiivisesti. – Tupakkayhtiöiden suhde toisaalta viranomaisiin ja toisaalta kuluttajiin ovat juridisesti eri asioita.  Tämä oli perustana muun muassa tuotevastuulain säätämisessä.  Ks. kirjallinen todiste 1.

Hovioikeus on lisäksi sivuuttanut sen, että lääkintöhallitus vaati vuodesta 1986 kevytmarkkinoinnin lopettamista.  Suomessa käytiin vuosina 1986 – 2002 viranomaisten ja tupakkayhtiöiden välillä kevytsavukkeista kiistaa, joka päättyi vuoden 2002 kieltoon.  Hovioikeuden käyttämä perustelu ei voisi ajallisestikaan koskea vuosein 1986 – 2002 menettelyä.

Liite 5. Tupakkalain 7a § on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön ja tuotevalvontakeskuksen yhteistyönä, ja näillä viranomaisilla on ollut vuosikymmenien aikana kertyneet havainnot kevytsavukkeiden markkinoinnista ja kiellon tarpeellisuudesta.

Liite 6. KTA 679/A12, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n lähetekirje tupakkaneuvottelukunnalle 31.7.1972.  Tupakkatehtaiden Yhdistys oli Amer Oy:n, Rettig Oy:n ja Suomen Tupakka – BAT Finland Oy:n yhteiselin, jota yhtiöt käyttivät suhteessaan viranomaisiin ja tiedotusvälineisiin ja myös savukkeiden markkinoinnissa.
                      TTY toteaa kirjeessään:

”Tupakkateollisuus ei pidä mielekkäänä jaottelua mietoihin ja muihin savukkeisiin.  Toistaiseksi ei ole esitetty varmaa näyttöä, joka terveydellisistä syistä puoltaisi mainittua jaottelua.  Lukuisissa tutkimuksissa on huomautettu, että nikotiinipitoisuudeltaan ’mietoon’ savukkeeseen siirtynyt tupakoitsija on lisännyt polttamiensa savukkeiden lukumäärää tyydyttääkseen nikotiinintarpeensa.  Nikotiinimäärän saavuttamiseksi poltettu tervan kokonaispitoisuus suurenee siitä huolimatta, että tervapitoisuus ’miedoissa’ savukkeissa on pienempi kuin ’muissa’ savukkeissa.  Näin ollen asetusjaoston tavoittelema terveydellinen näkökohta joutuu kyseenalaiseksi.”
Tämän tupakkateollisuus siis tiesi vuonna 1972.  TTY:n mainitsemat tutkimukset oli suoritettu pääasiassa Yhdysvalloissa ja Englannissa.

Samaan aikaan kesällä 1972 Amer Oy laski liikkeelle Form-nimisen kevytsavukkeen, jota vauhditti massiivinen mainoskampanja:
”Ihmiset, jotka haluavat vähemmän tervaa ja nikotiinia, ovat valinneet Formin.”
A 15, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle 13.3.1976:
”Teollisuuden mielestä luokitusmäärittely ei ole onnistunut, koska tähän mennessä ei ole missään voitu tieteellisin perustein suorittaa sellaisia pitoisuuskynnyksiä, jotka terveydelliseltä kannalta olisivat ratkaisevia.

Lisäksi teollisuus toteaa, että ilman tieteellistä pohjaa määritellyt luokitusrajat saattavat johtaa kuluttajaa harhaan.  Näin sen vuoksi, että nämä rajat kiinnittävät kaiken hänen huomionsa vakiosti polttavan analyysikoneen antamiin pitoisuusarvoihin, vaikka yksilöllisellä tupakointitavalla on todettu olevan suurin merkitys tupakoitsijan saamiin terva-, nikotiini- ja hiilimonoksidimääriin.”
Tämä lausunto oli siis vuodelta 1976.  Toisaalta kaikki kolme tupakkayhtiötä olivat vuodesta 1972 lähtien kilpailleet kasvavista kevytsavukemarkkinoista.  Suomen markkinoilla olivat muun muassa Belmont, Marlboro, Form, Partner, Kent, Pall Mall ja Kent, joista jokaista markkinoitiin keveinä ja vähäiseen terva- ja nikotiinipitoisuuteen vedoten.  Form-mainoksissa sanottiin: ”Katso, mitä vedät sisääsi:” 

Tupakkayhtiöt puhuivat totta sosiaali- ja terveysministeriölle, mutta lähettivät tupakoitsijoille valheellisen sanoman.

KT 38, Kauppias-lehti 1.3.1978, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n asiamies Raimo Lintuniemi:

Hämäävästä tiedosta esimerkkinä on kuvitelma, että mieto savuke on syövän aiheuttajana vaarattomampi kuin väkevä.”

Näin Lintuniemi sanoi Kauppias-lehdessä vuonna 1978, mutta tupakkayhtiöt jatkoivat silti kuluttajien hämäämistä.  Tupakoitsijoiden kuvitelmat olivat hyvin tupakkateollisuuden tiedossa, sillä tupakkayhtiöt teettivät tiuhasti kuluttajatutkimuksia, joissa kysyttiin nimenomaan tupakoitsijoiden käsityksiä kevytsavukkeiden terveellisyydestä.

KTA 680/A 23, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle 20.8.1978
                      TTY toteaa:

”Tämä näkemys aiheutti tiedemaailmassa ja myös tupakkateollisuuden parissa eriäviä mielipiteitä.  Vuonna 1977 Englannissa oltiin valmiina suhtautumaan epäröiden mietojen savukkeiden etuihin verrattuna vahvoihin savukkeisiin.  Ihmisten polttamistavat simuloitiin tietokoneella ohjattuun polttokoneistoon ja tällöin havaittiin, että mietojen savukkeiden polttajat useimmissa tapauksissa saivat elimistöönsä enemmän tervaa ja hiilimonoksidia, joskus jopa nikotiiniakin, kuin vahvojen savukkeiden polttajat.  Yleisenä piirteenä voitiin havaita, että ei savukkeen väkevyys, vaan yksilöllinen polttotapa ratkaisi ainesosien saannin määrän.”
Tupakoitsijoille Suomen tupakkatehtaat kauppasivat kevytsavukkeita, joista tupakoitsijat saisivat elimistöönsä vain vähän tervaa ja nikotiinia.  Kevytsavukkeiden markkinaosuus oli noussut 8 %:iin, joten valheelliset tiedot levisivät joka päivä yli 80.000 savukerasian pinnoilla.
KTA 687/A25, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle 11.9.1979.  Lausunnossa sanotaan:

”Vaikka jotkut tutkimukset saattavatkin osoittaa, että poltettujen savukkeiden määrä ei lisäänny miedompiin savukkeisiin siirryttäessä, on havaittu, että mietoja savukkeita poltetaan eri tavalla kuin voimakkaampia ja että tämän erilaisen polttotavan seurauksena sisään hengitetyt nikotiini- ja CO-määrät ovat suurempia poltettaessa mietoja savukkeita (Lund – Olin – Westling).  Tätä tukevat myös lukuisat teollisuuden omat tutkimukset.”

Tupakkatehtaiden Yhdistys ry ilmoitti tuntevansa teollisuuden omat tutkimukset.  Tämä piti paikkansa.  Suomen tupakkateollisuuden edustajat tiesivät jo 1960-luvulla, että käsitys kevytsavukkeiden vähemmästä haitallisuudesta oli väärä.  Tutkimukset oli tehty pääasiassa Philip Morrisin tutkimuskeskuksessa Virginian Richmondissa, BAT:n laboratorioissa Englannin Southamptonissa ja R.J.Reynoldsin tutkimuslaitoksessa Pohjois-Karolinan Winston-Salemissa.  Kollega-lehdessä 4/1969 oli Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Erik Erlundin haastattelu:
”Onko tupakkateollisuus selvillä uusimmista lääketieteellisistä tutkimuksista, jotka selvittelevät tupakoinnin vaikutusta terveyteen?
Ulkomaisten tupakkayhdistysten kanssa solmimiensa yhteistyösopimusten perusteella tehtaat saavat ulkomailta alaa koskevan tutkimustoiminnan tuloksia käytettäväkseen.  Aiheeseen liittyvää materiaalia toimitetaan tehtaille jonkin verran myös yhdistyksemme toimesta.  Kotimaassa julkaistavat tutkimukset tulevat tietenkin myös tupakkateollisuuden tietoon.”

Suomen tupakkayhtiöillä oli perusteelliset tiedot kevytsavukkeiden ominaisuuksista jo ennen näiden savukkeiden laskemista Suomen markkinoille.  Yhtiöillä oli paremmat tiedot kuin tupakkaneuvottelukunnalla, sosiaali- ja terveysministeriöllä ja lääkintöhallituksella.

KT 40, Teollisuus-lehti 7 -8/1980, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n asiamies Raimo Lintuniemi totesi:

”Juuri kevytsavukkeidenhan ajateltiin olevan jonkinasteinen ratkaisu tupakkaongelmaan. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että ihmiset polttavat niitä aikaisempaa enemmän ja vieläpä turvallisin mielin.”

Tupakkateollisuus oli selvittänyt ihmisten käsitykset kevytsavukkeiden turvallisuudesta ja se hyödynsi näitä käsityksiä markkinoidessaan kevytsavukkeita terveystuotteina.
KT 45, Rettig Oy:n hakemus markkinatuomioistuimelle 21.5.1980:

”Suomen Tupakka – BAT Nordic Oy:n ”Kevytsavuke 1:n tuotetunnus ”1” on harhaanjohtava, koska kuluttajat erehtyvät luulemaan, että savukelaatu ”1” sisältää vain 1 mg tervaa ja/tai 0,1 mg nikotiinia ja että savukelaatu ”1” olisi (jopa) melkein haitaton.”

Mistä Rettig Oy tiesi, mitä kuluttajat erehtyivät luulemaan?  Rettig Oy tiesi sen siitä, että oli antanut Kuluttajatieto ry:n tutkia tupakoitsijoiden mielipiteitä ”Kevytsavuke 1:stä”.  Kuluttajien erehdys ei kuitenkaan estänyt Rettigiä markkinoimasta omia kevytsavukkeita melkein haitattomina.

KT 42, Suomen Tupakkalehti 4/1980, BAT Finland Oy:n toimitusjohtaja Erkki Salo kirjoitti:
”Siirryttäessä miedompiin savukkeisiin joko niiden päivittäiskulutus kasvaa tai ero kompensoidaan polttamistapaa muuttamalla.  Tupakoitsija vetää tietämättään savua syvemmälle henkeen, ottaa useampia henkosia ja polttaa savukkeestaan entistä pidemmän osan tai ääritapauksissa poistaa filtterin.”

KTA 681/A 26, Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle 27.11.1980
TTY kirjoitti:
”Lukuisat tutkimukset (kirjallisuusviitteet 1 – 15) osoittavat, että tupakoitsijat siirtyessään miedompiin savukkeisiin kompensoivat eron muuttamalla tupakointitapojaan joko lisäämällä poltettujen savukkeiden määrää, vetämällä savua syvemmälle henkeen, ottamalla useampia tai pitempiä henkosia tai polttamalla savukkeista pidemmän osan sekä että ns. mietojen savukkeiden polttajien veressä  saattaa olla enemmän hiilimonoksidia ja nikotiinia.”

”Kansainväliset huomattavat tieteelliset todisteet osoittavat, että tupakointitottumusten muuttamisella pakottamalla nk. miedompiin tuotteisiin saattaa olla haitallisia vaikutuksia.  Monet tiedemiehet ovat sitä mieltä, että mikäli nikotiinimäärää vähennetään, tupakoitsija pyrkii korvaamaan sen polttamalla enemmän, nopeammin, kiihkeämmin ja loppuun asti.”

Liite 7. KTA 747/A 383, Helsingin Sanomat 5.10.1975.  Lääketieteen lisensiaatti Matti Rimpelä totesi artikkelissaan:
”Lääketieteellinen tieto on muutettu myyntivaltiksi: Miksi tupakkamainokset saavat vieläkin harhauttaa?”
”Tässä tilanteessa on tupakkateollisuus lähtenyt myymään uusia, ns. kevyempiä. puhtaampia savukkeita, joissa on ’tehokkaampi suodatin’.  Teollisuuden päämäärä on selvä: On saatava tupakoitsijat ja ennen kaikkea lapset uskomaan, että tutkimus on tuottanut vaarattomia, jopa terveellisiä savukkeita, joita voi huoletta poltella.
Laatusana puhtaampi muuttuu helposti mielessä puhtaaksi ja vähemmän tervaa tuntuu siltä, kuin tervaa ei olisi lainkaan.”

KTA 683/A 82, Helsingin Sanomat 4.9.1980:
“Ahnas imu muutti tupakkakäsitykset: Kevytsavuke onkin raskas”
”Väkevästä tupakasta kevytsavukkeisiin siirtynyt kuvittelee vaihtaneensa ruumisarkunnaulat nupeihin.  Ajatellaan, että viisi kevyttä vastaa yhtä väkevää.  Tosiasiassa kevytsavukkeiden polttaminen voi olla vaarallisempaa kuin vahvan tupakan.”
”Lääkintöhallitus ei puhu mielellään kevytsavukkeista.  Nimitys on syntynyt tupakkateollisuuden käännöksenä: englannissa ’light’, ruotsissa ’lätt’.”

KTA 744/A 369, Helsingin Sanomat 19.6.1985:

”Myrkkytutkijat koolla Kuopiossa.  Kevytsavukkeet eivät ole muita vaarattomampia”

”Väitteet kevytsavukkeiden vaarattomuudesta on osoitettu harhaanjohtaviksi.  Euroopan toksikologiyhdistyksen kansainvälisessä kokouksessa Kuopiossa julkistettu tutkimus osoittaa, että tupakoitsija imee kevytsavukkeista sisäänsä yhtä paljon vaarallisia aineita kuin tavallisista savukkeista.”

”Siksi myös valtion teknillisen tutkimuslaitoksen mittaamat, tupakka-askien kylkiin painetut luvut myrkkypitoisuuksista ovat harhaanjohtavia.”

Liite 8. Professori Rimpelän raportti muodosti erittäin tärkeän vaiheen kevytsavukkeita koskevassa taistelussa.  Hän toteaa raporttinsa sivuilla 7 – 8 (KT 47): 

”Tupakoitsijalle on olennaista tietää, onko savukepakkausten kannessa ilmoitetuilla haitta-ainemäärillä ja savukkeiden haitallisuusluokituksella merkitystä hänen terveytensä kannalta.  Mikäli näin ei ole, antavat pakkausten merkinnät tupakoitsijalle virheellisen mielikuvan ja saattavat ohjata siirtymistä oletettujen terveysvaikutusten kannalta vähemmän haitallisiin tuotteisiin tai aloittamista näillä sen sijaan, että savukkeiden käytöstä kokonaan luovuttaisiin.”

Sivulla 18 Rimpelä kirjoittaa (KT 50):

Puhtaasti liikeperiaatteella toimivat tupakkatehtaat eivät luonnollisestikaan ole olleet kiinnostuneita siitä, vähentävätkö kevytsavukkeet myös tupakoitsijan saamia haitta-ainemääriä.”

Edelleen Rimpelä kirjoitti (KT 51):
”Suositus 2.  Savukemerkkien nimistä poistetaan sanat, jotka viittaavat vähän haitta-aineita antavaan tuotteeseen.  Uusille kyseisiä laatusanoja käyttäville savukemerkeille ei anneta myyntilupaa.”
Suositusten ajaminen läpi vei 16 vuotta, jona aikana kevytsavukkeet tappoivat Suomessa 30.000 - 40.000 ihmistä.

Liite 9. Vuonna 1986 kevytsavukkeet olivat jo Suomen tupakkateollisuudelle erittäin tärkeitä.  Niiden osuus savukemarkkinoista oli noussut yli 40 %:n ja oli yhä kasvamassa.  Tupakkateollisuus ei halunnut missään nimessä luopua tästä myyntivaltistaan.  Vuosi 1986 muodosti tärkeän taitekohdan kevytsavukkeiden historiassa.  Tästä eteenpäin tupakkateollisuus kävi viivytystaistelua kevytmarkkinoinnin puolesta.  Lääkintöhallitus ei saanut teollisuutta lopettamaan menettelyään.  Tarvittiin EU-direktiivi ja tupakkalain muutos, ennen kuin teollisuus taipui.

Liite 10. KTA 685/A 88, Helsingin Sanomat 13.5.1987: ”Kevytsavukkeiden haitoista harhaanjohtavaa tietoa”. 

Tämä Helsingin Sanomien artikkeli on professori Arja Rimpelän kirjoittama ja siinä sanotaan yli kymmenen kertaa, että kevytsavukkeiden markkinointi johtaa kuluttajia harhaan.  Artikkeli alkaa näin:
”Markkinoille on tullut viime vuosina runsaasti uusia savukemerkkejä, joiden väitetään sisältävän vain vähän haitta-aineita.  Yleinen, mutta väärä käsitys on ollut, että mitä vähemmän tervaa, häkää ja nikotiinia savuke sisältää, sitä vähäisemmät ovat sen terveyshaitat.  Savukepakkauksiin painetut tiedot haitta-aineista ja haitallisuusluokitus ovat harhaanjohtavia ja antavat tupakoitsijalle väärän mielikuvan savukkeen terveyshaitoista.”

Tämän jälkeen artikkelissa selostetaan tarkasti tupakkayhtiöiden käyttämää hämäystekniikkaa: yhtiöt ovat lisänneet savukepaperin huokoisuutta, panneet savukkeisiin tiettyjä lisäaineita, kehitelleet ilmastoidut suodattimet, sijoittaneet poikittaisen ilmastointirenkaan tai pitkittäiset ilmastointikanavat ja reikärenkaan niin, että polttokone antaa alhaiset pitoisuusarvot jne.  Tuotekehittelyllä on hämätty sekä polttokonetta että tupakoitsijoita.

KTA 15, Turun Sanomat oli 14.5.1987: ”Kevyttä vaihtoehtoa ei ole”

Haastateltavana ollut professori Arja Rimpelä totesi:
                      
“Savukepakkausten tuotetiedot ovat täyttä puppua.”
”Vaikka tupakointikone antaakin eri savukkeille erilaisia arvoja, ne voivat silti sisältää suunnilleen saman verran haitallisia aineita.  Alhaisiin pitoisuuksiin päästään yksinkertaisesti rei’ittämällä filtteri.”

Haastateltavana oli myös tohtori Harri Vertio:

”Ylilääkäri Harri Vertio lääkintöhallituksesta myöntää asian ongelmalliseksi.  Savukkeiden luokittelu haitallisiin ja erittäin haitallisiin voi johtaa kuluttajia harhaan.  Luokittelun lopettamista pohditaan parhaillaan.”

Ilta-Sanomissa kerrottiin 21.11.1997 tutkimustuloksista, joiden mukaan kevytsavukkeet ilmeisesti aiheuttavat syvälle keuhkoihin kehittyvää adenokarsinoomaa.  Artikkelissa haastateltiin kolmea koululääketieteen edustajaa, jotka pitivät todennäköisenä, että kevytsavukkeet ovat jopa muita savukkeita vaarallisempia.  Tupakkatehtaiden Yhdistyksen asiamies Raimo Lintuniemi totesi:
                      ”Näitä tutkimuksia tulee ja menee, ei niitä pidä tuijottaa.”
KTA 299, Suomen Tupakkateollisuusliitto ry:n 15.3.2000 antama lausunto eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle sivu 3:
”Tupakkateollisuusliitto katsoo, että tuoteselostusten tehtävä on antaa kuluttajille hyödyllistä tietoa tuotteiden ominaisuuksista, esimerkiksi saman tuoteperheen erimerkkisten savukkeiden mausta ja tervapitoisuudesta.  Tupakkateollisuusliitto esittää tästä syystä, että tuoteperheiden sisällä sallitaan tuotekuvaukset ja että niiden käyttö yhtenäistetään.  Näin ollen esimerkiksi sanan ”kevyt” (”light”) käyttö viittaisi aina tiettyyn tervapitoisuuteen ja ”ultra-” tai ”extra-” tai ”superkevyt” viittaisi toiseen tarkasti määriteltyyn tervapitoisuuteen.”

Vuonna 2000 kevytsavukkeiden osuus Suomen markkinoista oli 49 %, joten kysymys oli tupakkayhtiöille todella tärkeä.

KTA 617, Satakunnan Kansa 15.6.2000. Tupakkateollisuusliiton asiamies Asta Mörsky arvio EU-komission ehdotusta näin (KT-A 617):

”Komissio on lähtenyt liikkeelle terveysnäkökohdista eli kevyttupakan kieltäminen vähentäisi tupakointia.”
”Liiton mielestä kevytsavukkeiden kieltäminen tai varoittavien tekstien suurentaminen eivät vähentäisi tupakointia.”

Tällä kertaa pääsi unohtumaan, että kyseessä oli vain makuvaihtoehto

KTA 618, Sanomalehti Karjalainen 15.6.2000:
”Kevytsavukkeet kielletään.  Uusi tupakkadirektiivi läpi parlamentissa”
Asiamies Mörsky sanoi saman kuin Satakunnan Kansassa.  Haastateltavana ollut Suomen Tupakka - BAT Nordic Oy:n viestintäjohtaja Olli Ernvall kertoi:
”Kevyt- ja light -tuotteiden suosio on viime vuosina lisääntynyt.  Yleinen suuntaus on ollut kevyempiin tuotteisiin.  Niin kuin vähän kaikissa tuotteissa.  Kuluttajat ovat pyrkineet vähempi terva- ja nikotiinipitoisiin savukkeisiin.”

Kevyttuotteiden suosio oli lisääntynyt, mutta tupakkateollisuus joutui luopumaan kevytmarkkinoinnista 30.9.2002. 

Liite 11. Keveyteen viittaavat nimitykset ja harhaanjohtavat pitoisuusmerkinnät mahtuivat hyvin pakkauksiin.  Pakkausten eri pinnoille sijoitettiin näkyvin kirjaimin tuotenimet ”kevyt”, ”light”, ”erittäin kevyt”, ”extra light”, "ultra light", ”mieto”, "mild", ”extra mild”, ”vähätervainen”, "low tar" ja ”low nicotine”.  Lisäksi savukerasioihin, yleensä niiden kylkiin merkittiin alhaiset haitta-ainepitoisuudet ”tervaa vain n. 14,5 mg/savuke ja nikotiinia n. 0,8 mg/savuke”.

Tupakkatuotteet olivat vähittäismyymälöissä näkyvästi esillä.  Ne oli yleensä sijoitettu erillisiin telineisiin ihmisten silmien korkeudelle.  Tupakkayhtiöiden myyntiedustajat kiersivät myymälöissä tuomassa uusia tuotteita ja asettelemassa tuotteet hyvin nähtäville.  Tällä tavoin markkinointi kohdistui kaikkiin tupakoitsijoihin - 1.200.000 ihmiseen – eikä vain kevytsavukkeiden polttajiin.  Kevytsavukkeiden osuus kaikista tupakkatuotteista oli vain runsaat 10 % mainoskiellon tultua voimaan, mutta osuus lähti hyvään nousuun rasiamarkkinoinnin avulla. 

Liite 12. Tämän lainmuutoksen perustana olivat hallituksen esitykset 180/2009 ja 105/2011.  Niitä on syytä selostaa, koska ne valaisevat kevytsavukkeiden markkinointia vuosina 1972 – 2002 ja erityisesti vuosina 1978 – 2002.

”Tupakkapakkausten suunnittelu ja niiden näkyvä esilläpito ovat olleet merkittävä keino, jonka kautta erityisesti uusiin tupakoitsijoihin on pyritty vaikuttamaan, vaikka tupakan mainontakielto on ollut voimassa jo vuodesta 1977.”
”Vaikka pakkauksen tarkoituksena on alun perin ollut suojata tuotetta, se on nykyään yhä tärkeämpi viestinnän väline. - - Lainsäädännössä tuotteiden pakkausten katsotaan olevan osa tuotteen markkinointia. Kuluttaja-asiamiehen käytännön mukaan pakkaus voi toimia sekä mainosvälineenä että itse mainoksena.”
”Tupakkatuotteita pidetään myyntipaikoissa yleisesti näkyvämmin esillä kuin muita kulutushyödykkeitä.  - - Tupakkatuotteiden laaja ja näkyvä esilläpito sekä läsnäolo päivittäistavarakaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla on myös käsitteellisesti ristiriidassa voimassa olevien mainonta- ja myynninedistämiskieltojen kanssa. Tupakkamainontadirektiivin mukaan ”mainonnalla” tarkoitetaan kaikenlaista kaupallista viestintää, jonka tavoitteena taikka suorana tai epäsuorana vaikutuksena on tupakkatuotteen myynnin edistäminen. Kaupallisen viestinnän määritelmä puolestaan vastaa asiasisällöltään Suomessa vakiintuneesti käytettyä markkinoinnin käsitettä. Näin ollen esimerkiksi kaikki sellaiset tupakan markkinointiin liittyvät toimet, joilla pakkaus kuvataan ostajalle mahdollisimman houkuttelevana, voidaan perustellusti rinnastaa tupakan mainontaan.”

Liite 13. Liitteessä 6 siteerataan myös lausuntoa, jonka TTY antoi 13.3.1976 sosiaali- ja terveysministeriölle.  TTY:n mukaan koneellisesti mitatut pitoisuusarvot johtivat kuluttajia harhaan, koska yksilöllisellä tupakointitavalla oli todettu olevan suurin merkitys tupakoitsijan saamiin terva-, nikotiini- ja hiilimonoksidimääriin.

Eivät tupakkayhtiöt kuitenkaan piitanneet tupakoitsijoiden terveydestä.  SUUR SEURA -lehdessä oli 2.8.1976 seuraava koko sivun värikäs Form-mainos:

”Ihmiset, jotka haluavat vähemmän tervaa ja nikotiinia, ovat valinneet Formin.
”Formissa on vähemmän tervaa ja nikotiinia.  Polta savuketta, jossa on vähemmän tervaa ja nikotiinia.  Laboratoriokokeet osoittavat, että Formissa on vähemmän tervaa ja nikotiinia.  Tervaa vain n. 14,8 mg/savuke ja nikotiinia n. 0,8 mg/savuke.  Mitattu Amer-Tupakka Oy:n laboratoriossa marras-helmikuussa Coresta-menetelmän mukaan.  Formin polttajat pitävät sen makua miellyttävänä ja monet ovat todenneet Formin ärsyttävän kieltä ja kurkkua vähemmän kuin muut savukkeet.”
”Formista tietää, mitä polttaa.
Huumorintajuinen, itsenäinen tyttö, joka ottaa liikunnasta irti tavallista enemmän.  Viihtyy luonnossa ja pyöräilee lomalla muutkin kuin kauppareissut.
Yritti tupakkalakkoa ja siirtyi vähätervaiseen Formiin.
”Miksi valitsit Formin?
Pienempi terva- ja nikotiinipitoisuus vaikutti.  Siitähän on julkaistu luotettavat luvut.”
Form oli Amer Oy:n ensimmäinen kevytsavuke.  Muita Amer Oy:n kevytsavukkeita olivat Belmont, Marlboro ja Partner.  Suomen Tupakka – BAT Finland Oy:n kevytsavukkeita olivat, Pall Mall ja Barclay.  Rettig Oy:n merkkejä olivat Kent, Kevytsavuke 5, Kevytsavuke 3, Ultra Kevyt 1, Colt Lights, Colt Ultra ja KEVYTMENTHOL. 

Liite 14. Hovioikeuden tuomiot jatkuvat:

Apu -lehdessä vuonna 1975 julkaistun mainoksen (kirjallinen todiste KT 46) mukaan 'Belmont on kansainvälistä makua. Puhtaamman tupakoinnin puolesta'.
Hovioikeus on selostanut tätäkin mainosta puutteellisesti ja jättänyt pois olennaiset osat.  Mainoksessa sanotaan:
”Nykysavuke on Belmont.  Nykyaikaisen savukkeen tulee sisältää vähän tervaa ja nikotiinia, mutta sen tulee myös antaa hyvän tupakan täysi maku.  Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen puolueettoman tutkimuksen mukaan Belmont sisältää vähiten tervaa Suomessa myytävistä savukkeista.
NYKYSAVUKKEEN SELOSTE
                      Vähiten tervaa
Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen puolueettoman tutkimuksen mukaan Belmont sisältää vähiten tervaa Suomessa myytävistä savukkeista.
Tutkimalla ja valitsemalla juuri oikeat kasvin lehdet pystyttiin terva- ja nikotiinipitoisuutta alentamaan vaikuttamatta sekoituksen täyteen makuun.”

Liite 15. Hovioikeus mainitsee kaikkiaan 19 kirjallista todistetta Barclay-mainoksista ja siteeraa niistä kolmea.  Muista todisteita voidaan todeta seuraava. 

KTA 637, Suomen Tupakka – BAT Nordic Oy:n vuoden 1983 toimintakertomus:
”Savukkeiden jako keveisiin ja vahvoihin perustuu terveellisyysluokitukseen.”

KTA 629, Suomen Tupakkalehti 2/1993:
”Vallankumouksellinen Barclay merkitsee polttajalle vähäisillä pitoisuuksilla saatavaa täyteläistä tupakkanautintoa.”

KTA 653, Highlights-lehti 1/1997:

                      ”KEVEYS VALTAA ALAA
Kuluttajat valitsevat nykyään yhä useammin kevyemmän vaihtoehdon, olivatpa kyseessä sitten elintarvikkeet tai savukkeet. Kevyttuotteita on lisätty jo lähes kaikkien elintarvike- ja juomaryhmien tuotevalikoimiin. Markkinoille on 70- ja 80-lukujen taitteesta alkaen ilmestynyt kevyempiä vaihtoehtoja, sillä esimerkiksi ruokailutottumukset ovat selvästi siirtyneet vähärasvaisempiin ja kolesterolittomiin tuotteisiin.  Myös virvoitusjuomissa ja oluissa on nykyään perustuotteiden rinnalla kevyempi, kaloriton tuote.

Kuluttajiin mieltymys kevyttuotteisiin näkyy trendinä myös maailman savukemarkkinoilla ja erityisesti Suomessa.
Barclay ULTRA LOW TAR

Yhteistä kaikille näille mainoksille oli räikeä harhaanjohtavuus.  Suomen Tupakka – BAT Nordic Oy mainosti Barclayta keveänä, korosti Actron-suodattimen vallankumouksellisuutta, ilmoitti kuluttajille vain polttokoneen mittaamat alhaiset terva-, häkä- ja nikotiinipitoisuudet, ei varoittanut kompensaatiosta eikä ylipäänsä maininnut mitään tämän tuotteen tappavuudesta.  Mainokset ovat markkinoinnin parhaiden ammattilaisten laatimia, niillä on yksinomaan kaupalliset päämäärät, ihmisten henki ja terveys eivät ole saaneet minkäänlaista merkitystä.

Liite 16. Esite ”VÄITTEITÄ JA VASTAUKSIA TUPAKASTA JA TUPAKOINNISTA”.  Esitteestä otettiin 3.050 kappaleen painos ja se jaettiin tupakkateollisuuden edustajille markkinointitarkoituksessa.  Tupakkateollisuus oli vuonna 1986 ottanut käyttöön väitteen, että kevytsavukkeet tarjosivat vain makuvaihtoehdon, ja pysyi tässä väitteessään vielä 1990-luvun alussa.  Tässä suhteessa oli epäjohdonmukaista, että teollisuus markkinoi kevytsavukkeita vähätervaisina aina vuoteen 2002 saakka.  Niistä ihmisistä, joille esite jaettiin, suurin osa oli tupakoitsijoita.  Murhayritys ja muut rikokset kohdistuivat välittömästi lähes kolmeen tuhanteen tupakoitsijaan.

Liite 17. Edellä mainittujen rikosten perustana on se reaalimaailman tosiasia, että savukkeet aiheuttavat hengenvaarallisia tauteja.  Oikeudenkäymiskaaren 17:5:n mukaan tätä asiaa ei tarvitse erikseen näyttää toteen, koska kyseessä on yleisesti tunnettu seikka.

Rikoslain soveltamisen pohjaksi voidaan ottaa useitakin faktoja.  Kevytsavukkeiden polttajia oli vuosina 1972 – 2002 noin 600.000 ja on varmaa, että suurin osa heistä sai tupakansavun myrkyistä vakavia terveyshaittoja.  On myös varmaa, että kevytsavukkeet tappoivat ihmisiä.  Savukkeet aiheuttivat Suomessa vuosina 1972 – 2002 noin 5.000 kuolemaa vuodessa eli yhteensä runsaat 150.000 kuolemaa.  On varmaa, että kevytsavukkeet tappoivat ainakin 60.000 ihmistä.  Nämä ovat yleisesti tunnettuja seikkoja ja erityisen hyvin niistä ovat olleet perillä tupakkateollisuuden edustajat.

Liite 18. Tupakkayhtiöissä on hyvin kyetty arvioimaan kunkin harhautuksen teho.  Arviointi on perustunut muun muassa yhtiöiden teettämiin kuluttajatutkimuksiin ja yhtiöiden lehdistöseurantaan, jossa on tarkkailtu erityisesti tupakoitsijoiden mielipiteitä.  Amer ja BAT Finland ovat vuosikymmenestä toiseen seuranneet asiakkaidensa mielipiteitä ja antaneet ihmisten pysyä väärien luulojen vallassa.  Se seikka, että väärät luulot ovat johtaneet useiden ihmisten kuolemaan, ei ole vaikuttanut millään tavoin tupakkayhtiöiden menettelyyn; yhtiöt eivät milloinkaan oikaisseet vääriä käsityksiä eivätkä varoittaneet ihmisiä. 

Arvioitaessa täytettyjä törkeitä pahoinpitelyitä ja täytettyjä murhia on edellä olevista luvuista vähennettävä ne, jotka ilman kevytsavukeharhautusta olisivat jatkaneet tavallisten savukkeiden polttamista.  Kun tavalliset savukkeet ja kevytsavukkeet olivat yhtä haitallisia, kevytsavukkeisiin siirtyminen oli siinä mielessä yhdentekevää.  Tämän mukaan osaan kevytsavukkeiden polttajista kohdistuivat vain törkeä terveyden vaarantamien, törkeän pahoinpitelyn yritys ja murhayritys.  Täytettyjä törkeitä pahoinpitelyitä ja murhia kevytsavukeharhautus on aiheuttanut silloin, kun tupakoitsija on siirtynyt kevytsavukkeisiin lopettamisen sijasta tai kun hän on lisännyt polttamiensa savukkeiden määrää.  On itsestään selvää, että tällaisiakin ihmisiä on ollut suuri määrä. 

Liite 19. Suomen savukemarkkinat olivat vuosina 1972 – 2002 kolmen tupakkayhtiön hallinnassa.  Suurin yhtiöistä oli Amer-Tupakka, joka toimi vuosina 1950 – 2004.  Amer-Tupakka oli tupakkakonserni Philip Morrisin lisenssinsaaja.  Vuonna 2004 Amer myi tupakkasektorinsa Philip Morrisille, joka jatkaa sitä nimellä Philip Morris Finland.

Toinen Suomen tupakkayhtiöistä, BAT Finland Oy, jatkaa yhä toimintaansa.  Yhtiön nimi oli vuosina 1932 – 1992 Suomen Tupakka ja siitä eteenpäin BAT Finland, BAT Nordic ja taas BAT Finland.  Tämä yhtiö on alusta saakka ollut British American Tobacco Companyn (BATCO) tytäryhtiö.  BATCO:n Yhdysvalloissa toimiva tytäryhtiö on ollut Brown & Williamsson, jonka merkki oli muun muassa Barclay.  Suomessa Barclayta valmisti ja myi lisenssisopimuksen nojalla BAT Finland.

Kolmas Suomen tupakkayhtiöistä oli Rettig Oy, joka oli aloittanut savuketuotannon jo 1800-luvulla.  Rettig oli R.J. Reynolds Tobacco Internationalin lisenssinsaaja ja yhteistyökumppani.  Vuonna 1995 Rettig luopui tupakkaliiketoiminnastaan ja myi sen R.J. Reynoldsille.  Reynoldsin tilalle tuli vuonna 1997 Altadis-niminen yhtiö, joka myi tupakkatoimintansa vuonna 1998 Imperial Tobacco Finland Oy:lle. 

Tupakkayritysten yhteiselimenä Suomessa toimi vuosina 1967 – 1999 Tupakkatehtaiden Yhdistys ry ja vuodesta 1999 lähtien Tupakkateollisuusliitto ry.  Näiden yhdistysten hallituksissa istuivat kaikkien kolmen tupakkayhtiön johtajat, jotka vuorottelivat yhdistysten puheenjohtajina.  Tupakkateollisuuden johdon rikosvastuu koskee siten myös yhdistysten kautta tehtyjä rikoksia.

Liite 20. Kysymys tupakkateollisuuden edustajien henkilökohtaisesta vastuusta ei ollut esillä vuosien 2005 – 2010 oikeudenkäynnissä.  Se jää esitutkinnassa selvitettäväksi.  Vastuuhenkilöiden määrä jäänee vähäiseksi.  Suuri osa niistä, jotka toimivat tupakkateollisuuden johtoasemissa 1970- ja 1980-luvuilla, on varmaankin jo kuollut.  Seuraavat henkilöt voisivat tulla kyseeseen.

Ekonomi Jukka Ant-Wuorinen oli Amer-Tupakan markkinointijohtaja 1.1.1983 – 18.12.1986 ja toimitusjohtaja 19.12.1986 – 26.3.2004.  Ant-Wuorinen oli myös Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n hallituksen jäsen. 

Filosofian tohtori Lasse Lehtinen oli Amerin palveluksessa viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtajana 1.9.1990 – 31.5.1993, mutta hän aloitti työnsä jo keväällä 1990 ja jatkoi sitä vielä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvullakin.  Tiettävästi Lehtinen oli Amer Oy:n johtokunnan tai johtoryhmän jäsen.  Lehtisestä käytettiin nimikettä ”Senior Vice President, Corporate Affairs.”  Savumerkki-lehdessä 2/1993 mainitaan, että Lehtinen oli lupautunut Savumerkin toimittajaksi, vaikka hän oli jättänyt työnsä Amer-yhtymässä.  Lasse Lehtinen osallistui useita kertoja myös Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n viestintävaliokunnan kokouksiin.
BAT Finland Oy:n toimitusjohtajina olivat merkonomi Erkki Salo ja ekonomi Olli Gräsbeck  ja viestintäjohtajana ekonomi Olli Ernvall.

Ekonomi Satu Kaarenoja oli BAT Finlandin tiedotus- ja PR-päällikkö ja Tupakanlehden päätoimittaja vuodesta 1974 sekä Suomen Tupakkalehden ja Tupakanlehden toimitussihteeri vuodesta 1977.  Satu Kaarenoja toimi BAT Finlandin Pr-johtajana vuosina 1975 – 1995.  Hän oli BAT Finlandin johtoryhmän ja PR-toimikunnan jäsen vuodesta 1982.  Kaarenoja erosi BAT Finlandin palveluksesta vuonna 1995.  Kaarenoja osallistui myös Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n toimintaan.  Hän oli TTY:n viestintävaliokunnan puheenjohtaja.  Kaarenoja johti Barclay-savukkeiden markkinointia ja hoiti edellä mainitun vuoden 1989 markkinointiesitteen laatimisesta, painattamisesta ja jakelusta.  Lisäksi hän antoi kuluttajille puhelinneuvontaa savukkeiden vaarattomuudesta ja johti tehdaskäyntejä, joissa niin ikään vakuutteli savukkeiden turvallisuutta.

Rettig Oy:n toimitusjohtajana oli Thor-Björn Lundqvist ainakin 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa.  Varatuomari Finn Berg oli Rettig Oy:n hallinnollinen johtaja 1.6.1976 lähtien ja Tupakkatehtaiden Yhdistys ry:n hallituksen jäsen vuodesta 1979.  Vuosina 1984 – 1985 Berg osallistui neuvotteluihin, joissa tupakkayhtiöt painostivat lääkintöhallituksen luopumaan suunnittelemastaan keuhkosyöpävaroituksesta.

Tupakkateollisuusliitto ry:n asiamiehenä oli vuosina 1999 - 2009 varatuomari Asta Mörsky (vuoteen 2000 Laukkanen).

Liite 21. Tutkintapyynnön ovat laatineet ja tarkastaneet muun muassa siviilioikeuden, kauppaoikeuden ja rikosoikeuden professorit, kansanterveysjärjestöjen edustajat, tupakkalain valvontaviranomaiset ja kuluttajansuojan ammattilaiset.  Tutkintapyyntöön on tiivistetty kuvaus erittäin laajasta tapahtumainkulusta 30 vuoden aikana.  Tutkintapyynnön perustana on yli 29 vuoden kokemus tupakkakysymysten käsittelystä Suomen oikeuslaitoksessa.  Ensimmäinen tuotevastuukanne Suomessa alkoi Helsingin raastuvanoikeudessa 2.5.1988.

Liite 22. Viranomaisten olisi perehdyttävä tupakkalainsäädännön valmisteluun, sisältöön ja muutoksiin, tupakkateollisuuden organisaatioihin ja kansainvälisiin kytköksiin, lääketieteeseen, aikaisemmin käytyihin oikeusprosesseihin, tuotevastuuseen, kuluttajansuojalainsäädännön kehitykseen ja kuluttajansuojaa koskevaan oikeuskäytäntöön. 

Tehtävä ei olisi rikostutkijoille mahdoton.  Tupakkajuridiikkaa on käsitelty laajasti Suomen oikeuslaitoksessa.  Viranomaiset pääsisivät jo pitkälle perehtymällä hovioikeuden vuoden 2010 tuomioihin kokonaisuudessaan ja sitten vuosien 2005 – 2010 oikeudenkäynnin koko aineistoon.  Seuraavaksi olisi sopiva tutustua vuosien 1988 – 2001 oikeudenkäynnin aineistoon.  Tässä ensimmäisessä tuotevastuujutussa käsiteltiin myös rikosoikeutta.  Rikosoikeuden professori P.O. Träskman antoi jo vuonna 1989 lausunnon, jonka mukaan tupakkayhtiöt syyllistyivät kantajaa kohtaan törkeään pahoinpitelyyn laskemalla liikkeelle tappavia tuotteita ja salaamalla kuluttajilta hengenvaaran.  Pöytäkirjoissa on sen jälkeen muun muassa rikosoikeuden professori Eero Backmanin seikkaperäinen lausunto, jossa otetaan sama kanta.  Näiden kahden laajan oikeusjutun nojalla poliisin ja syyttäjän asiantuntemus kasvaisi huomattavasti.  Esitutkinnassa ei tarvitsisi lähteä tyhjältä pöydältä.

Oikeudenkäyntien ulkopuolella useat viranomaiset ovat vuodesta 1978 lähtien puuttuneet tupakkayhtiöiden menettelyyn.  Tämä on koskenut muun muassa savukerasioihin merkittyjen lääkintöhallituksen varoitusten pimittämistä ja häivyttämistä.  Yhtiöt ovat painattaneet varoituksen kullanvärisenä keltaiselle pohjalle, ohuella harmaalla harmaalle pohjalle, alittaneet varoituksille säädetyn koon 2 – 3 millimetrillä, sijoittaneet varoituksen rasian alapinnalle, laatineet varoituksen niin, että se on poistunut rasiaa avattaessa, laatineet varoituksen kirjaimet epäselvinä jne.  Lääkintöhallitus joutui jatkuvasti kieltämään tällaisen markkinoinnin.

Lääkintöhallituksen ohella tupakkayhtiöiden lainvastaiseen menettelyyn ovat puuttuneet sosiaali- ja terveysministeriö, sosiaali- ja terveyshallitus, oikeusministeriö, terveydenhuollon oikeusturvakeskus, kuluttaja-asiamies ja kuluttajavalituslautakunta.  Nämä viranomaiset ovat antaneet yhtiöille erinäisiä kieltoja, asettaneet uhkasakkoja, tehneet rikosilmoituksia ym.
Esitutkintaviranomaiset voisivat aloittaa työnsä perehtymällä teoksiin Matti Rimpelä, Tupakka, 1972, Heikki Hiilamo, Kieltämisen ammattilaiset, 2001, Heikki Hiilamo, Valheen mesenaatit, 2004, Heikki Hiilamo, Maailma tupakkayhtiöiden vallassa, 2017, Erkki Aurejärvi, Erään murhan anatomia, 2004, Erkki Aurejärvi, Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat, 2012 ja Michael Saarikoski – Jarmo Ellonen, Kevytsavukeoikeudenkäynti Suomessa 2005 – 2010, 2012.

Rikostutkijat eivät joutuisi jäämään työssään yksin.  Jos esitutkinta aloitettaisiin, allekirjoittanut Erkki Aurejärvi ja joukko muita asiaa tuntevia juristeja voisi tulla mukaan muutamien asianomistajien edustajina.  Silloin tutkijat saisivat heti käyttöönsä kaiken tarvittavan aineiston ja osaamisen.  Esitutkinta olisi työläs, mutta näin suoritettuna ei kovin laaja.  Rikossyytteet eivät sinänsä vaatisi juuri enempää näyttöä kuin edeltä ilmenee; viranomaisten olisi vain varmistettava, että edellä oleva esitys pitää paikkansa.