keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Tuoli alta - hauska pila

Helsingin hovioikeus tuomitsi 4.3.16 Ville A:n vammantuottamuksesta 30 päiväsakkoon ja erinäisiin vahingonkorvauksiin.  Ville, 18-vuotias autonkuljettaja, istui 30.10.13 Ruoholahden K-Marketin kahvilassa kahden työkaverinsa kanssa.  Muutamaa minuuttia myöhemmin paikalle tuli yksi työkaveri lisää, Jussi B, joka lähestyi pöytää kahvin ja karjalanpiirakan kanssa.  Kun Jussi oli istuutumassa, Ville vetäisi ”huumorimielessä” tuolin alta niin, että Jussi jysähti lattiaan ja kahvi lensi rinnuksille.  Jussin selkä vahingoittui ja hänet leikattiin Ortonilla 3.12.13.  Diagnoosina oli lannerangan välilevytyrä.

Tämä tuolitemppu on aika yleinen, mutta sillä voi olla vakavat seuraukset.  Meillä istuu pyörätuolissa ihmisiä, joille lattiaan putoaminen on aiheuttanut alaraajahalvauksen.  Seurauksena voi olla myös lonkkamurtuma, joka vaatii leikkauksen ja pitkän toipumisajan.

Hovioikeus antoi tuomion vammantuottamuksesta, mutta tuolin vetäjä saattaa syyllistyä myös tahalliseen rikokseen.  Rikoslain mukaan tahallisuutta on kolmea tyyppiä.  Tekijä on aiheuttanut seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen tai pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä.

Tuolin vetäisijän tahallisuus täyttää vähintään lievän pahoinpitelyn tunnusmerkit, koska lattialle putoaminen tuottaa varmasti ainakin jonkinmoisen epämiellyttävän tuntemuksen.  Ville syyllistyi tämän mukaan tahalliseen lievään pahoinpitelyyn, josta rangaistukseksi on säädetty sakkoa.  Rangaistus vammantuottamuksesta on sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta, siis ankarampi kuin lievästä pahoinpitelystä.  Rangaistus tavallisesta pahoinpitelystä on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta, siis kovempi kuin vammantuottamuksesta.  Syyllistyikö Ville myös pahoinpitelyyn eli olisiko hänen pitänyt ymmärtää, että selän vahingoittuminen oli tässä tilanteessa varsin todennäköistä?  Sillä rajoilla ollaan.  Jussi oli 44-vuotias, painoi 110 kiloa ja oli aiemmin valitellut Villelle selkäänsä. 

Rangaistus törkeästä pahoinpitelystä on 1 – 10 vuotta vankeutta.  Jos pilan kohteena on vanha ja raihnas tai hyvin painava tai liikuntarajoitteinen ihminen, on yleisen elämänkokemuksen nojalla ennakoitavissa, että hänen luunsa ja nikamansa eivät kestä juuri minkäänmoisia iskuja.  Tuolihuumori voi tällaisessa tapauksessa toteuttaa törkeän pahoinpitelyn kriteerit.





perjantai 11. maaliskuuta 2016

Lasten rokottamatta jättäminen

Suomessa valtaosa lapsista rokotetaan kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, hinkuyskän, polion, tuhkarokon ja eräiden muiden hengenvaarallisten tautien ehkäisemiseksi.  Jotkut vanhemmat kuitenkin kieltävät lastensa rokottaminen ja tämän takia meillä runsaat tuhat lasta vuodessa jää täysin vaille rokotussuojaa.  Tästä seuraa, että rokottamattomat lapset ovat vaarassa sairastua johonkin vakavaan tartuntatautiin ja myös se, että ympäristönkin lapset vaarantuvat.

Meillä on järjestöjä ja lääkäreitä, jotka väittävät rokotuksia hyödyttömiksi tai suorastaan haitallisiksi.  Nämä tahot levittävät väitteitään julkisuudessakin ja osa ihmisistä toimii heidän ohjeidensa mukaan.  Esimerkiksi Rokotusinfo ry:n nettisivulla sanotaan:

”Rokotukset voivat aiheuttaa pysyviä vammoja ja kuolemia.”

”Taudin voi saada vaikka on rokotettu. Valmistajan mukainen rokotuksen suojateho voi olla niinkin alhainen kuin 36 % ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa negatiivinen (-56 %) eli rokotetuilla on tautia ilmennyt enemmän kuin rokottamattomalla vertailuryhmällä.”

Lääkäri Liisa Sulkakoski on todennut televisiossa ja nettihaastattelussa:

”Minä en rokottaisi yhtään lastani.  Näen rokotuksista hankalia sivuvaikutuksia eikä niillä ole mittaa eikä määrää.”

”Tähän mennessä ei ole tieteellistä näyttöä siitä, että juuri joukkorokotukset olisivat lasten tarttuvien tautien häviämisen syynä.”

Meillä ei ole puututtu vanhempien antamiin rokotuskieltoihin eikä rokotusten vastustajien oikeuksiin levittää omaa ”lääketiedettään”.  Näin asia näyttää olevan muuallakin.  Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Britanniassa rokottamattomuus on aiheuttanut vammautumisia ja kuolemia.  Meillä ei liene tällaista vielä tapahtunut, mutta rokotuskriittisyys näyttää olevan kasvussa.  Asiaan olisi syytä tarttua ennen kuin vakavia seurauksia ilmenee.

Voitaisiin ajatella, että lapsen suojaamatta jättäminen antaisi perusteen lastensuojelulain mukaiselle lapsen huostaanotolle.  Huostaanotto on lain mukaan mahdollinen, jos puutteet lapsen huolenpidossa uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä.

Rikosoikeuden näkökulmasta voitaisiin pohtia, onko kyseessä lapsen heitteillepano.  Jos rokottamaton lapsi sairastuu, arvioitavaksi voitaisiin ottaa vaaran aiheuttaminen, vammantuottamus, törkeä vammatuottamus, pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely.  Mikäli lapsi kuolee, tarkasteluun olisi otettava kuolemantuottamus, törkeä kuolemantuottamus, tappo ja jopa murha.


Rikoslain valossa olisi arvioitava sekä lasten vanhempia että niitä järjestöjä, lääkäreitä ja muita tahoja, jotka neuvovat jättämään lapset rokottamatta.