sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

KÄRÄJÄTUOMARIN INHIMILLINEN PIIRRE

Ihmiset ovat silloin tällöin puhuneet minulle alioikeustuomareiden kasvottomuudesta ja tuomioiden epäinhimillisyydestä.  Olen aina pyrkinyt puolustelemaan tuomareita:

                       - Tuomareissa on kyllä inhimillisiäkin puolia.

Tätä valaistakoon esimerkillä käytännön elämästä. – A-yhtiö erotti sivutoimistonsa esimiehen, koska tämä oli kyvytön ja sopimaton työntekijöiden johtajaksi.  Esimies piti erottamista vääränä ja nosti käräjäoikeudessa kanteen, jossa vaati A-yhtiöltä irtisanomisajan palkkaa ja vahingonkorvausta.  Arpa heitti jutun käräjätuomari Riikka S:lle.  Jutun valmisteluvaihe sujui normaaliin tapaan, mutta hieman ennen pääkäsittelyn alkamishetkeä A-yhtiön asianajaja Janne T. puhui käytävällä kännykkäänsä huomaamatta, että Riikka-tuomari käveli juuri hänen takanaan.

                       - Puheenjohtajana on lihava vanhapiika.

Näin tuli Janne-parka, onneton, sanoneeksi, ja siitä hetkestä lähtien Riikka vihasi Jannea raivoisasti.

Oikeussalissa Janne kuulusteli todistajina kahta A-yhtiön työntekijää esimiehen käytöksestä ja johtamistavoista.  Ensimmäisenä oli arka nainen, jonka esityksen Riikka-tuomari pani heti järjestykseen:

                       - Mitenkäs te silloin puhutte, kun ette änkytä?

Todistaja kertoi pelänneensä esimiestä sekä psyykkisesti että fyysisesti.  Riikka tiukkasi, oliko esimies pahoinpidellyt todistajaa.

                       - Ei, mutta hän sai silmittömiä vihakohtauksia ja muuttui tulipunaiseksi.
                       - Pelkäättekö punaista väriä?

Kuulustelu kesti pitkään, mutta ei oikein edennyt, kun puheenjohtaja häiritsi todistajaa, keskeytti hänen lausumiaan ja kielsi suuren joukon Janne-asianajajan kysymyksistä.  Kävellessään ulos oikeussalista todistaja oli ällikällä lyöty.  Hän koki olleensa paikalla syytettynä rikollisena eikä todistajana.

Toinen todistaja sai yhtä perusteellisen myllytyksen.  Hän sanoi olleensa huolissaan, kun esimies oli ottanut hänen hoitamastaan kassasta rahaa ilman kuittia.

                       - Miksi olitte huolissanne ja olitteko huolissanne ylipäänsä kaikesta?

Seuraavaksi todistaja kertoi esimiehen puhuneen jatkuvasti pahaa muista työntekijöistä.  Käräjätuomarilla oli tiukka vastakysymys valmiina:

- Te siis puhuitte esimiehen kanssa muista pahaa.  Teille tuli varmaankin huono omatunto siitä, kun puhuitte pahaa.

Tämäkin nainen poistui oikeudesta siinä käsityksessä, että hän oli ollut inkvisitiossa eikä todistajana. Loppulausunnossaan Janne-parka yritti perustella asiaansa vetoamalla ennakkopäätöksiin ja oikeuskirjallisuuteen, mutta käräjätuomari Riikka löi hänelle jauhot suuhun heti alkuunsa:

                       - Älkää yrittäkö opettaa minua.  Minä tunnen Suomen oikeusjärjestyksen.

Tuomio tuli sitten esimiehen kannevaatimusten mukaisesti viimeistä piirtoa myöten: irtisanomisajan palkka, vahingonkorvaus ja oikeudenkäyntikulut.  A-yhtiö ei tunnistanut tuomion perusteluista jutun faktoja, mutta yhtiö ei halunnut jatkaa asiaa hovioikeuteen.


Mitä me opimme tästä?  Opimme sen, ettei tuomaria sovi nimitellä lihavaksi vanhaksipiiaksi.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

LAHJUSRIKOKSIA: HOHTOKEILAUS 100 EUROA - VODKAPULLO 22,90 EUROA - PULLO A-OLUTTA 1,82 EUROA

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 13.6.14 Helsingin kaupungin liikenteen (HKL) rakennusyksiköntyönjohtajan 40 päiväsakkoon lahjuksen ottamisesta, koska hän oli nauttinut Jätepörssi Oy:n laskuun hohtokeilausta ja juomia erässä hotellissa Vantaalla 100 euron arvosta.  Jätepörssi Oy:n pääomistaja puolestaan sai lahjuksen antamisesta 20 päiväsakkoa.

Vain 100 euroa.  Tällainen summa ei yleensä merkitse aikuiselle ihmiselle niin paljon, että hän rikkoisi sen johdosta virkavelvollisuutensa.  Mutta silti lahjusrikokseen riittää vähempikin.  Helsingin hovioikeus on tuominnut lahjuksen ottamisesta tullivirkamiehen, joka oli saanut kuljetusliikkeeltä 22,90 euron arvoisen vodkapullon.  Missä menee raja?  Voiko virkamiehen lahjoa ostamalla tälle Alkosta pullon A-olutta 1,82 euron hinnalla?  Vastaus on periaatteessa myöntävä, sillä rikoslaissa ei ole määritelty kielletyn lahjan alinta arvoa.  Oikeuskäytännössä ei ole olutpulloa koskevaa ratkaisua, mutta jotkut viisaat juristit sanovat näin:

- Kylmä olut ja lämmin voileipä ovat lahjuksia, lämmin olut ja kylmä voileipä sallitaan juuri ja juuri.

Lahjomisen motiivina Helsingin käräjäoikeus piti liikesuhteen edistämistä.  HKL:llä ja Jätepörssillä oli sopimus tuhka- ja roska-astioiden toimittamisesta pysäkeille ja niiden huoltamisesta.  Syyttäjä ei väittänyt, että työnjohtaja olisi lahjusten takia tosiasiallisesti tehnyt Jätepörssille edullisempia sopimuksia.  Lahjuksen ottamiseen riittää, että kyseessä on lahja tai muu etu, ”jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan tai joka on omiaan vaikuttamaan” lahjansaajan toimintaan hänen palvelussuhteessaan.  ”On omiaan vaikuttamaan”.  Korkein oikeus on ratkaisuissaan käyttänyt ilmaisua ”virkamies, jolla oli mahdollisuus vaikuttaa”.

Syyttäjä vaati rangaistusta myös Tallinnan matkasta, johon sisältyi ruokailu kahtena päivänä ja alkoholitarjoilua yhteensä 150 euron arvosta.  Matkalle osallistujat kävivät tutustumassa roska-astioiden valmistamiseen Jätepörssin alihankkijan tiloissa.  Syyttäjän mukaan käynti alihankkijalla oli vain tekosyy, jolla pyrittiin peittelemään huvimatkan todellinen luonne.  Käräjäoikeus puolestaan katsoi, että kyseessä oli työasioihin keskittyvä tutustumismatka, johon liittyviä etuisuuksia voitiin pitää tavanomaisena vieraanvaraisuutena sekä määrältään vähäisinä.

Tällaisessa ”tavanomaisessa” lahjonnassa käytetään kai useimmiten kestityksiä ja kyydityksiä.  Näiden etujen hyväksyttävyys riippuu siitä, ovatko matkat juomineen olleet virkatehtävien kannalta tarpeellisia.  Siinäpä kysymys.  Suomalaiset vaikuttajayksilöt matkustavat ja syövät ja juovat vuosittain miljoonien eurojen arvosta.  Läheskään kaikki reissaaminen ei ole välttämätöntä eikä kaikki edes tarpeellista.  Matkailu vain on niin mukavaa ja lisäksi se avartaa.

Tietyillä elinkeinoaloilla lentokone-, hotelli- ja ravintolalaskut nousevat melkoisiin summiin.  Tommy Pohjola on kirjassaan ”Maan alla – Helsingin päätön metrohanke” sitä mieltä, että länsi-metroon vuodesta 2006 lähtien käytetyt rahasumat sisältävät monenmoisia kulueriä.  Tommy aikoo penkoa esiin metroon liittyvät matkalaskut.

Pentti Sainio taas toteaa ”Kummolan kääntöpiirissään” huippu-urheilun olevan läpeensä korruptoitunutta bisnestä.  Urheilujohtajat matkustavat ympäri maailmaa ja elävät Sainion mukaan leveästi toisten rahoilla.

Suomen oikeuslaitoksessa ei minun tietojeni mukaan harrasteta tämäntyyppistä vieraanvaraisuutta.  Tuomarit eivät ota vastaan ”ilmaisia lounaita” eikä niitä heille tarjotakaan, ja sama koskee syyttäjiä ja poliiseja.  Poliisipäällikkö Jari Aarnion tapaus on herättänyt epäilyjä, mutta siitä ei pidä tehdä yleistyksiä.  Käytännössä poliiseja yritetään joskus lahjoa; rattijuoppo on tarjonnut poliisille rahaa päästäkseen pälkähästä.  Suomen poliisi ei ota rahaa; monessa muussa maassa poliisit keräävät osan palkastaan lahjuksina kaduilla ja maanteillä.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

PAUL ANKA JA MINÄ

Helsingin Sanomissa kerrotaan tänään, että popveteraani Paul Anka on jälleen tulossa Suomeen.  Ensimmäinen vierailu tapahtui vuonna 1959 ja se oli siihen aikaan suuri tapaus;

”Oli nilkkasukkaisia, kellohameisiin pukeutuneita tyttöjä.  Tuhansittain heitä.  Kirkumisia, pyörtymisiä.”

Näin HS kuvailee Paula Ankan konsertteja Linnanmäellä 19. ja 20.8.1959.  Ja jutussa sanotaan myös:

”Helsingissä Anka majoittui Vaakuna-hotelliin.  Sen ulkopuolella nähtiin Suomen oloissa harvinaista fanien parveilua.”

Tähän liittyi tapaus, jossa minä pääsin osallistumaan historian kulkuun enemmän kuin ikinä muulloin elämässäni.  Rautatientori Vaakunan edessä oli täynnä kirkuvia tyttöjä. He odottivat Ankan tulevan ikkunaan, mutta ei hän tullut. Hän oli managerinsa kanssa läheisessä elokuvateatteri Aritassa katsomassa lännenfilmiä. Siihen aikaan Aritassa oli muutamia Pallo-Poikien jalkapallojoukkueen pelaajia vahtimestareina ja paikannäyttäjinä ja he päästivät kaverinsa ilmaiseksi sisään. Olin menossa Aritaan PP:n Aulis Saarisen ja HIFK:n ”Filemonin” kanssa. Aritan pojat kertoivat meille Ankan läsnäolosta. Kun elokuva päättyi, odotimme kadulla, ja Ankan manageri pyysi meiltä yllättävää palvelusta.  Anka olisi kuljetettava hotelli Vaakunaan. Anka oli pienikokoinen ja me kolme ympäröimme hänet ja luotsasimme hänet halki väkijoukon hotellin ovelle. Kukaan ei huomannut Ankaa meidän keskellämme, kaikki katsoivat ylöspäin.  Manageri pyysi meidät sisään ja antoi palkaksi tuhat markkaa.

Tästä merkittävästä suorituksesta pullistelin ja sain ihailua.  Varsinkin tytöt kuuntelivat tarinaa miltei huokaillen.  Ja kun olin tavannut Paul Ankan ja puristanut hänen kättäänkin, luin lehdistä kaikki häntä koskevat jutut.  Palkinnon tästä sain ylioppilaskirjoituksissa maaliskuussa 1960. Aiheenani oli iskelmätähtien palvonta, ja Paul Ankaa koskevista faktoista sain hyvää sisältöä aineeseeni.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

VIISI KUOLLUTTA LASTA

Terasseilla on viime päivinä keskusteltu Oulussa paljastuneesta tragediasta.  Äiti on tappanut viisi lastaan.  Tällaista ei ole sattunut milloinkaan ennen.  Lapsiin kohdistuvat rikokset aiheuttavat yleensä kansalaisissa suuttumusta ja lynkkausmielialoja, joita minä olen joutunut hillitsemään olutlasin ääressä.  Tämäkin tapaus on herättänyt puheita rikollisten paapomisesta, mutta myös ihmetystä ja pohdiskelua siitä, mitä lasten äidin päässä on liikkunut.  Kai hänet lähetetään mielentilatutkimukseen.

Poliisi on tutkinut asiaa viitenä tappona.  Ei kuitenkaan ole mahdotonta, että lasten äiti tuomittaisiin vain viidestä lapsensurmasta.  Rikoslaissa säädetään taposta näin:

”Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi.”

Tapon rangaistusasteikko on tämän mukaan 8 – 12 vuotta vankeutta.  Lapsensurmaa säännellään paljon lievemmin:

”Nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

Rangaistusasteikko on siis tässä tapauksessa vankeutta 4 kuukautta – 4 vuotta, joka antaisi mahdollisuudet jopa ehdolliseen tuomioon.  Jutun käsittely on aivan alussaan.  Tässä vaiheessa rikostunnusmerkistötkin ovat vielä epävarmoja.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

METRO NIELEE KAUHAKUORMITTAIN RAHAA


”Hanketta ajavat virkamiehet, poliitikot, liikemiehet ja konsultit, joilla on ruusuisia unelmia ja lapsellinen tulevaisuudenusko.  Kaupunkilaisia on petetty.  Me saamme ehkä joskus hienon metron, mutta mitä se tulee maksamaan ja kuka on vastuussa?”

Tätä pohtii Hufvudstadsbladet-lehden toimittaja Tommy Pohjola tuoreessa kirjassaan ”Maan alla, Helsingin päätön metrohanke”.  Tommy on paneutunut asiaan tutkivana journalistina, ja hän on joutunut puskemaan eteenpäin salailuista, valheista ja viivytystaisteluista piittaamatta.  Oikeuslaitos on osoittautunut hitaaksi ja haluttomaksi.  Poika tuntuu saaneen haavoja sieluunsa:

”Liikennelaitos ja Siemens eivät aio luovuttaa ainuttakaan kirjettä, edes osia niistä, koska arkaluonteisten tietojen mustaaminen ’teettäisi liikaa töitä’.  Ensimmäinen reaktioni on ajatus antaa periksi ja mennä eteenpäin toisaalla.  Olen läpikotaisin kyllästynyt kaikkeen, eikä asia tunnu juuri muita kiinnostavan.”

” - - kalliiseen julkiseen hankintaan voi sisältyä rajattomasti erehdyksiä ja valheita eikä seuraamuksia tunnu koituvan yhteisten rahojemme tuhlaajille tai niille, jotka murentavat päätöksenteon uskottavuutta.”

”Virkavirheen kaltaiset rikokset vanhenevat nopeasti, ja niiden rangaistukset ovat lieviä vahinkoihin nähden.  Varoitus tai pienet sakot ovat tavallisia rangaistuksia.  Kenenkään ei tarvitse erota, saati joutua telkien taakse.”

Helsingin metron ensimmäinen vaihe vuosina 1969 - 1982 söi ylettömästi rahaa ja poiki oikeudenkäyntejä, joista parhaiten muistetaan metrotoimiston johtaja Unto Valtasen vuonna 1987 saama yhdeksän kuukauden vankeustuomio lahjusten ottamisesta Siemens Oy:ltä.

Vuonna 2006 on alkanut metrorakentamisen toinen vaihe, jossa rataa jatketaan länsisuuntaan.  Pääurakoitsijana on jälleen Siemens.  Kun työ ei sujunut, Helsingin liikennelaitos päätti toukokuussa 2012, että urakkasopimus puretaan.  Liikennelaitoksen toimitusjohtaja Matti Lahdenranta ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri tekivät kuitenkin 27.5.2012 Siemensin kanssa uuden sopimuksen, jonka yksityiskohdat ovat suurelta osin salaisia.  Tiettävästi helsinkiläiset joutuvat maksamaan lisää; arviot liikkuvat 20 miljoonasta eurosta 100 miljoonaan.  Tätä jatkosopimusta (”etenemissopimusta”) on arvosteltu ja siitä on tehty poliisille rikosilmoituskin.
   
Sopijapuolten välillä on ollut riitaa erinäisistä vahingonkorvauksista ja muista saatavista, mutta ne siirrettiin 27.5.2012 tehdyssä sopimuksessa välimiesoikeuden ratkaistavaksi.  Tätä välimieslauseketta sopijapuolet esittelivät jonkinmoisena ”saavutuksena”.  Tosiasiassa tässä aiheutettiin veronmaksajille lisää kuormaa.  Kun lasketaan välimiesten palkkiot ja osapuolten asianajokulut, välimiesmenettelyn hinta on vähintään 100.000 euroa.  Jos juttu on laaja ja monimutkainen, kustannukset voivat nousta huimastikin.  Välimiesprosessi on salainen, joten Tommy Pohjola joutuu sen jälkeen harjoittamaan taas tutkivaa journalismia saadakseen välimiesjutun kulut veronmaksajien tiedoksi.

Kirjassaan Tommy Pohjola kysyy, kuka tämän kaiken maksaa.  Ensi kädessä maksajina ovat veronmaksajat.  Mutta onko kukaan sen jälkeen vastuussa?  Vahingonkorvauslain mukaan virkamies vastaa virassaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamastaan vahingosta, paitsi jos hänen syykseen jää vain lievä tuottamus.  Jos kyseessä ei ole pelkkä lievä tuottamus, virkamies on velvollinen korvaamaan määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet.

Ei se virkamiehen vastuu helpolla synny.  Nykyisten tietojen valossa on pakko ennustaa, että veronmaksajat kustantavat kaiken sekä ensi kädessä että lopullisesti.  Mutta jos Tommy Pohjola ja eräät muut jaksavat uurastaa, ennustukseni voi lopulta osoittautua vääräksi.  Olisin hyvin mielelläni väärässä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

ONTUVAT HUIJARIT

I  KAINALOSAUVOILLA  VAKUUTUSLÄÄKÄRIIN

Vakuutusyhtiöitä syytetään usein siitä, että ne epäävät korvaukset väärin lääketieteellisin perustein.  Olen saanut tietooni tapauksia, joissa vakuutetut ihmiset ovat todennäköisesti kärsineet vääryyttä.  Vakuutusyhtiöiden asema on yhtä kaikki hankala, koska ne ovat jatkuvasti huiputusyritysten kohteina: tämä asema johtaa joskus myös erheellisiin kieltoihin.

Helsingin Sanomissa 31.5. kerrottiin Vaasan hovioikeuden käsittelemästä tapauksesta.  Asvalttitöissä vuonna 2003 loukkaantunut mies yritti vuonna 2007 saada vakuutusyhtiöltä 270.000 euron korvauksen vammoistaan.  Mies väitti olevansa työkyvytön, hän ontui lääkärinvastaanotolle kahden kyynärsauvan kanssa poikansa tukemana ja valitti oikean jalkansa olevan niin kipeä, että se vastasi koko raajan puutumista. 

Hän sai haluamansa lääkärintodistuksen, mutta vakuutusyhtiö Pohjolan epäluuloiset virkailijat palkkasivat pari yksityisetsivää tarkkailemaan miestä.  Ja kas: tapahtui pikaisia parantumisia.  Kun poika oli ajanut miehen lääkäriltä kotiin, potilas kantoi sauvat autosta taloon.  Hän myös teki lumitöitä, ulkoilutti koiraa ja ajoi pizzataksia.

Syyttäjä ja Pohjola vaativat ontujalle rangaistusta törkeästä petoksesta, jota koskeva asteikko on 4 kuukautta – 4 vuotta vankeutta.  Vaasan hovioikeuden mukaan oikeudenmukainen rangaistus olisi ollut 2 vuotta 4 kuukautta, mutta kun jutun käsittely oli kestänyt lähes kuusi vuotta, tuomioksi tuli 1 vuosi 10 kuukautta ehdotonta vankeutta.  Helsingin Sanomista ei käy ilmi, oliko kyseessä täytetty rikos vai vasta yritys, mutta tämä ei paljon merkitse, koska törkeän petoksen yrityskin on rangaistava.


II  KAINALOSAUVOILLA  KÄRÄJÄOIKEUTEEN

Samaan aikaan vuonna 2007 Helsingin käräjäoikeudessa puitiin murtovarkautta, josta syytteessä oli muuan Petteri, vanha konna.  Yhtenä todistajista oli Veijo S., 50-vuotias invalidi.  Hän tuli käräjäsaliin kainalosauvojen varassa ja vannoi valan istualtaan.  Todistaessaan hän katsoi käräjätuomaria silmiin ja ilmaisi itsensä selkeästi.  Lopuksi tuli kyse valtion varoista maksettavista kustannuksista.  Veijo pyysi korvausta 34 euron taksimatkasta käräjäoikeuteen ja paluumatkasta saman verran.  Käräjätuomarin sanottua, että korvaus maksetaan vain halvimman matkustustavan mukaisesti, Veijo totesi, ettei hän invaliditeettinsa vuoksi kyennyt käyttämään yleisiä kulkuneuvoja.

                       - Onko teillä kuitti taksimatkasta?
                       - En huomannut pyytää, kun olin niin hermostunut todistajaksi joutumisesta.

Tuomiota tehtäessä käräjätuomari olisi ollut valmis myöntämään taksikorvaukset ilman kuittia, mutta yksi lautamiehistä sanoi:

                       - Tämä mies ei tullut taksilla, vaan raitiovaunulla.  Minä tulin samalla ratikalla.

Vilpillinen Veijo sai matkakulujen korvaukseksi vain kahden raitiovaunulipun hinnan, yhteensä neljä euroa.  Hänen tekemänsä rikos olisi ollut lievä petos, mutta hän selvisi ilman sakkoa, koska lievän petoksen yritys ei ole rangaistava.