maanantai 26. toukokuuta 2014

KORKEIMMASSA OIKEUDESSA EI HIKI HELMEILE

I  ALENEVAT  RATKAISUMÄÄRÄT
Prosessioikeuden professori Jyrki Virolainen toteaa blogissaan 14.5.14, että korkeimman oikeuden ennakkopäätöksinä julkaisemien ratkaisujen määrä on vähentynyt vuosi vuodelta.  Aikanaan 1980-luvulla KKO julkaisi yli 200 tapausta vuodessa.  Sen jälkeen on tultu reippaasti alaspäin.  Julkaistuja prejudikaatteja oli 111 vuonna 2011, 109 vuonna 2012 ja 102 vuonna 2013.  Vuoden 2014 toukokuun puoliväliin mennessä on päästy lukuun 27.  Virolainen ennustaa, että koko vuoden saldoksi tulee noin 80.
- Vähiin ne menevät, ennen kuin loppuvat kokonaan, sanottiin armeijassa aamuherätyksistä.
Missä voisi olla syy ratkaisujen supistumiseen?  Eiköhän suurin syy ole siinä, että KKO:ssa otettiin vuonna 1980 käyttöön valituslupajärjestelmä.  Oikeusneuvokset saavat itse päättää, paljonko ottavat työtä tehdäkseen.  KKO:ssa valitusluvan ratkaisee kahden tai kolmen oikeusneuvoksen kokoonpano.  Lupia on niin helppo evätä, kun kielteistä luparatkaisua ei perustella mitenkään:  
                      ”Valituslupaa ei myönnetä.”
Puhuttaessa korkeimmasta oikeudesta minä olen usein sanonut:

– Korkeimmassa oikeudessa riittävät äly ja ammattitaito, mutta riittävätkö moraali ja rehellisyys?

Oikeusneuvosten moraali ja rehellisyys riittävät epäilemättä pitkälle, mutta vain yhtä pitkälle kuin ihmisillä yleensä.  Lakimies ei muutu pyhimykseksi saadessaan nimityksen korkeimman oikeuden jäseneksi. 

II  INHIMILLISET  MOTIIVIT
”Ei valituslupaa” näyttäisi sisältävän toteamuksen, ettei oikeusriidalla ole ennakkopäätösarvoa.  Näin asia yleensä onkin, mutta voivatpa ratkaisun todellisina syinä olla laiskuus, holtiton sattumanvaraisuus ja vastuunpakoilukin.  Kun sanon näin, otan kantaa KKO:n jäsenten työmoraaliin.  KKO:ssa käytetään täysin valvomatonta valtaa, ja silloin eteen tulee erinäisiä houkutuksia.  Mutta eipä tässä ole syytä pahasti paheksua: näin minäkin tekisin, jos olisin KKO:n jäsen.


III  LAISKUUS

Vuosien varrella on KKO:n nihkeä valituslupakäytäntö ollut usein juristien puheenaiheena.  Mainitsen muutaman esimerkin. - Vuonna 1988 varatuomari Erkki-Juhani Taipale siirtyi asianajotoimistosta korkeimpaan oikeuteen ja kertoi sitten ilahtuneena elämänmuutoksesta.  Nyt hän oli pitkästä aikaa alkanut nähdä keväisin, että puihin on puhjennut lehtiä. 

Vuonna 1992 oikeustieteen tohtori Mikko Tulokas vaihtoi niin ikään asianajotoimiston kiireet korkeimman oikeuden kiireettömyyteen.  Tulokas kertoi heti kesällä 1992 naureskellen lupajärjestelmästä. Hän oli lupakokoonpanossa käsittelemässä rakennusurakkajuttua, jossa oli aineistoa muutama tuhat sivua. Asian esitteli vanha esittelijäneuvos, joka miltei kyynelsilmin halusi vakuuttaa ratkaisijat siitä, että lupaa ei pidä myöntää. Tulokas puolsi huvittuneena luvan myöntämistä. 

KKO:n vuosinaan 1992 – 2012 Tulokas tuli silloin tällöin vastaan Esplanadin puistossa aamupäivällä ja sanoi lähtevänsä kotiin, kun KKO:ssa ei ollut mitään työtä.

                      ”Tylsää”, sanoi Mikko.

Korkeimman oikeuden lupajärjestelmä oli puheenaiheenani erityisesti vuosina 1988 – 2010, jolloin ajoin tupakkayhtiöitä vastaan tuotevastuukanteita.  Helsingin raastuvanoikeus hylkäsi ensimmäisen kanteen 6.2.1992.  Kerron tästä muistelmissani ”Kovaa peliä” näin:

”Raastuvanoikeuden päätös oli väärä, mutta se olisi voinut jäädä lopulliseksi. Tällainen arvio ei tietenkään olisi perustunut voimassa olevaan lakiin, vaan oikeuselämän tylyihin realiteetteihin sitäkin vahvemmin. Sanoin Juha Siveniukselle ja taustaryhmällemme, että saisimme tämän jälkeen kaksi lyhyttä ratkaisua: ”ei syytä muuttaa” hovista ja ”ei valituslupaa” korkeimmasta oikeudesta. Kun alioikeus on ratkaissut laajan jutun, voi aina käydä niin, etteivät ylemmät oikeusasteet sano asiasta enää yhtään mitään. Tuomareiden työmoraali on perin vaihtelevaista. Tämä ei johdu siitä, että tuomareiksi valikoituisi tavallista moraalittomampia ihmisiä, vaan siitä, että tuomareiden viranhoito on sanktioista vapaata.”

Ihminen on raadollinen olio.  Eipä minullakaan hiki helmeillyt professorin virassa.  Akateeminen vapaus oli mukavaa.  Korkeimman oikeuden työmoraalista kerron muistelmissani myös tämän:

”Tapasin Vuorikadulla silloin tällöin varatuomari Aira Joensuun, jolla oli laaja kokemus korkeimman oikeuden valituslupakäytännöstä. Joensuu oli kovin erikoinen ihminen, hän oli erikoinen ulkonäöltään, esiintymiseltään ja kielenkäytöltään. Hänet tunnettiin laajalti Helsingin lakimiespiireissä. Hän oli ollut korkeimmassa oikeudessa esittelijänä vuosina 1973–1979. Kun puhuimme Pentti Ahon jutusta, Joensuu sanoi:

– Korkein oikeus ei anna sinulle siihen valituslupaa. Siinä on liikaa paperia.”


IV  HOLTITON  SATTUMANVARAISUUS

Eräs kaverini, joka oli ollut muutaman vuoden KKO:n esittelijänä, kertoi esimerkin lupakäytännön holtittomuudesta. Mikäli lupajaostolla on ratkaistavana 12 anomusta samana päivänä, aamupäivällä kuusi ja iltapäivällä kuusi, ratkaisukriteeriksi muodostuu anomusten järjestys. Jos aamulla tulee myönnetyksi kolme tai neljä lupaa, iltapäivällä ei enää myönnetä yhtään. Päivän kiintiötä ei haluta ylittää.

Oikeustieteen lisensiaatti Gustaf Möller, joka oli jäänyt eläkkeelle KKO:sta, sanoi, että luvan ratkaisisi sattuma eli ratkaisijoiden valikoituminen. Möllerin mukaan kevytsavukejutussa ”ei ollut mahdotonta”, että ratkaisijoiksi sattuisivat sellaiset tuomarit, jotka haluaisivat antaa luvan. Möller arvioi, että luvan saamiseen oli viiden prosentin mahdollisuus.


V  VASTUUNPAKOILU

Ajoin vuosina 2005 – 2010 kevytsavukkeisiin perustuvaa tuotevastuukannetta kahta tupakkayhtiötä vastaan.  Helsingin hovioikeus hylkäsi kanteen 31.5.2010 ja lupahakemus piti antaa KKO:lle viimeistään 30.7.2010.  Ennuste oli hyvin heikko. Se oli heikko oikeuselämän realiteettien nojalla.  Jos mittapuuna pidetään lakia, valitusluvan antamisen tälle jutulle olisi pitänyt olla itsestään selvää. Kevytsavukejuttu oli ylivertaisesti Suomen oikeushistorian tärkein juttu; jutun ennakkopäätösarvo oli suurin mahdollinen. Mutta laki on asia sinänsä ja reaalielämä on eri asia. Oli erittäin todennäköistä, että korkein oikeus ei noudattaisi lakia.

Käytännön lakimiehet sanoivat kesällä 2010:
– Juttu olisi työläs ja kiusallinen.
– Hovioikeuden tuomio on KKO:lle niin mukava, kun HO hylkäsi kaikki vaatimukset. Jos edes nikotiinihoitolääkkeet olisi tuomittu maksettavaksi, KKO antaisi valitusluvan kumotakseen tämänkin ratkaisun ennakkopäätöksellä.
– KKO:n vastuunpakoilusta johtuu, että lupaa ei myönnetä.

Eräs kaverini, jolla oli useiden vuosien kokemus esittelijänä korkeimmassa oikeudessa, luki luonnostelemani valituslupahakemuksen ja teki siihen korjauksia.  Hän lähetti minulle 17.7.2010 pitkän sähköpostiviestin, joka päättyi näin:
”Sääli, että tuomarin rakenteellisiin ominaisuuksiin kuuluu pelkuruus, joten ennuste luvan saamiseksi on huono, vaikka hakemuksesta tulisi kuinka hyvä.  Olisi lottovoitto, jos KKO:n pupupöksyistä löytyisi rohkeutta myöntää lupa – vielä suurempi ihme olisi, jos HO:n ratkaisu muuttuisi.  Arvostan kuitenkin kovasti yritystäsi – on tuo tupakkayhtiöiden touhu ollut sikamaista.”

Jätin lupahakemuksen KKO:lle 30.7.2010, mutta erinäisien keskustelujen ja tietovuotojen jälkeen päädyin siihen, ettei juttu voisi menestyä KKO:ssa.  Niinpä peruutin lupahakemuksen 8.11.2010.


VI  AIKA  HYVÄ  KUMMINKIN

Inhimillinen vallankäyttö ei voi olla vapaata ihmisten henkilökohtaisista mieltymyksistä, tunteista ja luonteenominaisuuksista.  Suomen oikeuslaitos ei ole virheetön, mutta on se melkoisen hyvä.  Meillä tuomarit eivät ota lahjuksia; Suomi kuuluu niihin harvoihin maihin, joissa tuomioistuimet eivät ole korruptoituneita.  Suomen korkeimman oikeuden jäsenet ovat poikkeuksetta päteviä juristeja, mutta taipumus itsekritiikkiin ei kuulu heidän ominaisuuksiinsa.  Niinpä he varmasti hiiltyvät edellä olevasta arvostelustakin.

tiistai 20. toukokuuta 2014

KUUMA-KALE JA PAKSUNAHKA-LASSE

I  KALERVO  KUMMOLA

Kirjailija Pentti Sainio sai viime syksynä vuosien työn jälkeen valmiiksi teoksen ”Kummolan rahankääntöpiiri - urheiluviihteen kulissien takaista peliä”.  Kun Into Kustannus julkaisi kirjan ennakkomainoksen 19.12.2013, Kummola hiiltyi heti.  Hän esitti Helsingin käräjäoikeudelle turvaamistoimihakemuksen, jossa vaati käräjäoikeutta kieltämään kirjan julkitulon.  Käräjäoikeuden hylättyä hakemuksen 3.4.2014 Kummola valitti asiasta hovioikeuteen.

Nämä prosessit takasivat Pentti Sainion kirjalle hyvän ennakkomainonnan ja Kummola paransi vielä asiaa eräillä kommenteillaan.  Seura-lehdessä 15.5.2014 Kummola puhkui:

”Miten alioikeus voi tulkita perustuslakia niin, että sä saat toisesta kirjoittaa paskaa niin paljon kuin tykkäät, saatana!”

Into Kustannus Oy sai Kummolalta uhkauksen:

”No, mä luulen, että pikkufirmalta on fyrkat äkkiä loppu sitten, kun ruvetaan korvauksia hakemaan, saatana!”

Kirjan julkistamistilaisuus pidetään 28.5.2014, ja Kummola on huolehtinut siitä, että mediaväki täyttää silloin salin.  Kirja alkaa heti käydä kaupaksi ja kun Kummolan pikaisesti virittää kunnianloukkausjutun, jatkuva julkisuus on taattu ja myyntiluvut korkeat.  Kunnianloukkausprosessi alkaa poliisille tehdystä rikosilmoituksesta, ja ennen kuin asiaan on saatu lainvoimainen tuomio, kuukaudet ja vuodet vaihtuvat.

Kalervo Kummolan olisi luultavasti ollut edullisempaa vaieta asia kuoliaaksi.  Pentti Sainion kirja ei olisi alkuunkaan saanut paljon julkisuutta eikä menekkiä ja se olisi pian painunut unholaan.  Kyllä kai tämä Kummolalle sanottiin ja kai hän sen ymmärsi, mutta kuumaverisenä miehenä ei kyennyt pysymään nahoissaan.

II  LASSE  LEHTINEN

Lasse Lehtinen ei ole kuuma-Kalle, vaan huoleton poika, ”Lasse-Lasse-Liten”, joka ei provosoidu, vaikka yritetään provosoida.  Olen lukuisia kertoja sanonut Lassea tupakkateollisuuden kuolemankauppiaaksi ja todennut ja todistanut hänen syyllistyneen lukuisiin vakaviin rikoksiin, jopa murhayrityksiin ja murhiin, mutta ei Lasse ole hätkähtänyt.  Lasse on ymmärtänyt sen, mitä Kale ei ole ymmärtänyt.  Lasse ei ole milloinkaan väittänyt minun loukanneen hänen kunniaansa.

Lehtisestä 22.8.2012 tehty 12 lakimiehen allekirjoittama rikosilmoituskaan ei purrut Lassen tefloniin.  Rikosilmoituksen mukaan Lasse-poika oli syyllistynyt törkeään terveyden vaarantamiseen, lukuisiin törkeisiin pahoinpitelyihin sekä lukuisiin murhayrityksiin ja murhiin. Lehtinen myi vuosina 1990 – 2002 tupakkaa harhaanjohtavan informaation avulla.  Hän tähtäsi markkinoinnissaan savukerasioissa olevan lääkintöhallituksen varoituksen eliminoimiseen.  Hänen mukaansa savukerasioissa oli kyllä varoitusmerkintä, mutta tupakointia ei ollut syytä välttää, koska

-         valtaosa tupakoitsijoista ei sairastu
-         keuhkosyöpää tupakan ohella aiheuttavat ruokavalio, perintötekijät, stressi, ikääntyminen ja virukset
-         tupakka ei ole sen vaarallisempaa kuin makeiset, kahvi ja ylipäänsä kaikki nautintoaineet
-         yhtä vaarallisia kuin tupakka ovat voi, liha ja läski
-         tupakoitsija menettää vain kaksi kuukautta elämänsä loppupäästä
-         ympäristön tupakansavu on täysin haitatonta eikä se ole pahaksi edes pikku lapsille jne.

Sikäli kuin Lehtisen markkinointiväitteillä on ollut Lehtisen tarkoittama merkitys eli se, että ihmiset ovat uskaltaneet jatkaa polttamista tai oleskella ympäristösavussa, hyvin moni ihminen on sairastunut ja menettänyt henkensä Lehtisen takia. 

Rikosilmoituksen saanut poliisimies pysäytti prosessin heti alkuunsa: asiassa ei ollut aihetta epäillä Lehtistä mistään rikoksista.  Tämän jälkeen kihlakunnansyyttäjä yhtyi poliisin kantaan.  Poliisin ja syyttäjän päätökset olivat täyttä roskaa.  Heidän ammattitaitonsa ei kattanut rikosoikeuden alkeitakaan eivätkä he tunteneet vähääkään tupakkakysymyksen faktoja.  Kaksi täysin asiantuntematonta ihmistä huitaisi mitättömäksi tutkintapyynnön, jonka alla oli 12 kokeneen ja asiantuntevan lakimiehen nimet. 

Mutta mitä teki Lasse?  Tässähän olisi ollut oiva paikka rikosilmoitukselle perättömästä ilmiannosta.  Sanomalehtihaastatteluissa Lasse sanoi, että asia on hänen puolestaan loppuun käsitelty.


III  VAITIOLO  RIKOKSEN  TUNNUSTAMISENA

Lasse Lehtinen on pysynyt sitkeästi hiljaa, vaikka olen pommittanut häntä julkisuudessa raskaasti.  Ne, jotka ovat seuranneet asiaa, pitävät Lassen asennetta selvänä näyttönä syyllisyydestä.  Eihän kukaan sietäisi väitteitä moraalittomasta ja rikollisesta toiminnasta, mikäli väitteiltä puuttuisi pohja.  Näin on päätelty talonpoikaisjärjen perusteella, ja päätelmä on tietysti oikea.  Lehtinen on varmasti neuvotellut lakimiesten kanssa ja nämä ovat varoittaneet häntä kunnianloukkausprosessilta.  Tällaisessa prosessissa minä saisin näyttää väitteeni toteen, ja kun aina on olemassa vaara, että tuomareiksi sattuu täysijärkisiä ja rehellisiä ihmisiä, Lassen kävisi hullusti.

Voidaan pohtia, onko käsitys Lassen syyllisyydestä yksinomaan talonpoikaisjärjen varassa vai onko käsitykseen myös oikeudellisia perusteita.  Pääsääntö on, ettei rikoksesta syytetyn vaitioloa lueta rikoksen tunnustamiseksi.  Oikeudenkäynnissä vallitsee syyttömyysolettama; syyttäjän on näytettävä rikossyyte toteen.  Syytetyn vaitiolo ei kuitenkaan ole aina täysin merkityksetöntä.  Meillä on oikeudenkäymiskaaressa seuraava säännös:
”Jos asianosainen - - jättää vastaamatta asian selvittämistä tarkoittavaan kysymykseen, harkitkoon oikeus, huomioon ottaen kaikki asiassa ilmenneet seikat, mikä vaikutus asianosaisen menettelyllä todisteena on oleva.”

Oikeudenkäynnissä näyttöä arvioidaan vapaan todistusteorian mukaisesti.  Professori Jouko Halila sanoo kirjassaan ”Tunnustamisesta” näin:

”Vapaalle todistusteorialle on erityisesti ominaista vapaasti arvioitavan näyttöarvon antaminen asianosaisten omille lausumille ja yleensä hänen koko suhtautumiselleen oikeudenkäynnin eri vaiheissa.” 

”Vaitiolo on myöntämisen merkki, tietyn henkilön vaitiolo on todistusaihe hänen vastustajansa väittämysten oikeellisuuden puolesta.”

Olen 1990-luvulta saakka esittänyt Lehtisen menettelystä täsmällisiä väitteitä, jotka on kytketty yksilöityihin todisteisiin.  Rikosoikeuden professorit ovat sanoneet tupakkayhtiöiden menettelyn täyttävät törkeän pahoinpitelyn, murhayritysten ja murhan tunnusmerkit.  Lukuisat asiantuntijaviranomaiset ovat todenneet tupakkayhtiöiden syyllistyneen rikoksiin: lääkintöhallitus, sosiaali- ja terveyshallitus, kuluttajavalituslautakunta, kuluttaja-asiamies ja oikeusministeriö.  Median edustajat ovat ymmärtäneet asian ja selostaneet sitä oikein.  Ymmärtämättömiä tyhmyreitä ei ole löytynyt muualta kuin oikeuslaitoksesta.

Lasse Lehtistä ei ole tuomittu mistään rikoksesta eikä häntä tulla ikinä tuomitsemaankaan.  Lehtisen menettelystä kertynyt näyttö osoittaa kuitenkin hänen syyllisyytensä ja sen osoittaa tässä vaiheessa jo sekin, että hän on vaitiolollaan tunnustanut rikosväitteet oikeiksi.

torstai 8. toukokuuta 2014

KALERVO KUMMOLA - SITKEÄ SISSI

Kalervo Kummola ei anna periksi.  Hän valittaa Helsingin hovioikeuteen ennakkosensuurihakemuksensa hylkäämisestä.   Into Kustannus Oy julkisti 19.12.2013 tiedon, että se aikoo keväällä 2014 julkaista Pentti Sainion kirjoittaman kirjan Kummolan toiminnasta jääkiekkovaikuttajana.   Mainosten mukaan kirja tulee sisältämään Kalervo Kummolaan kohdistuvaa suorasukaista kritiikkiä.  Kirjan ennakkomainoksissa oli käytetty ilmaisuja ”rahankääntöpiiri”, ”rahojen kätkeminen veroparatiiseihin”, ”hämähäkinverkot”, ”salaiset sopupelit” ym.

Kummola kaatoi heti kuppinsa, eikä hän jäänyt odottamaan tumput suorina.  Kummolan juristi antoi 20.3.2014 Helsingin käräjäoikeudelle seuraavan hakemuksen:
”Hakijat pyytävät, että Into Kustannus Oy:n kustantaman ja Pentti Sainion kirjoittaman KUMMOLAN  RAHANKÄÄNTÖPIIRI  -  URHEILUVIIHTEEN KULISSIEN TAKAISTA PELIÄ
-nimisen kirjan julkaiseminen, myyminen ja jakelu kielletään sakon uhalla siihen asti, kunnes jäljempänä yksilöitävään kieltokanteeseen on saatu lainvoimainen ratkaisu.”

Käräjäoikeus hylkäsi 3.4.2014 Kummolan hakemuksen perustuslain 12 §:ään sisältyvän ennakkosensuurin kiellon nojalla.  Kysymys kunnianloukkauksesta olisi ratkaistava vasta kirjan julkaisemisen jälkeen.  Käräjäoikeus velvoitti Kummolan korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut 2.500 eurolla.

Nyt on siis Kuuma-Kalle valittanut Helsingin hovioikeuteen.  Valituskirjelmän mukaan Pentti Sainio ja Into Kustannus Oy syyllistyvät sananvapauden väärinkäyttöön.  Kummolan perustuslaillinen kunniansuoja olisi asetettava kirjan julkaisemisoikeuden edelle.  Kirjassa ei käsitellä Kummolan yksityiselämää, vaan hänen toimintaansa jääkiekon alalla.  Otetaanpa tähän lainaus rikoslain 24:9:stä:

” - - kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”

Kummolan arvostelu on sallittua, ellei Sainion kirjassa esitetä valheellisia väitteitä.  Kun Kummola näin epätoivoisesti yrittää estää kirjan julkaisemisen, alkaa näyttää siltä, että hän tosissaan pelkää jotakin.  Epätoivoinen yritys: ei hovioikeus kiellä kirjan julkaisemista.  Into Kustannus julkaisee kirjan 28.5.2014 odottamatta hovioikeuden tuomiota.

Kirjan ilmestyttyä Kummolalla on mahdollisuus nostaa syyte kunnianloukkauksesta.  Olen lukenut käsikirjoituksen, ja kirja saa Kummolan pulssin nousemaan.  Kirjan ilmestyttyä Kummolalta lähtee varmaankin poliisille alta aika yksikön kiihkeä rikosilmoitus kunnianloukkauksesta.  Ei kai Kummola enää näiden vaiheiden jälkeen voi jättää asiaa sikseen.  Ja kunnianloukkausta puidaan ensin Helsingin käräjäoikeudessa ja sitten Helsingin hovioikeudessa ja ehkä vielä korkeimmassakin oikeudessa.  Kummola pitää kirjan julkisuudessa vuodesta toiseen, joten Into Kustannus Oy:n ei tarvitse panostaa rahaa kirjan mainontaan.

Jääkiekkopiireissä Kalervo Kummolaa pidetään Rautakanslerina.  Hän näyttääkin olevan mies, joka ei pelkää puskea päätään seinään.  Harva ihminen lähtisi yrittämään ennakkosensuuria vielä hovioikeudessakin käräjäoikeustappion jälkeen.  Tunnen jonkinmoista ihailua.  Minullakin on pää umpiluuta, olen vuodesta 1966 lähtien hävinnyt koko joukon oikeudenkäyntejä.

Kirjoitan hovioikeudelle Pentti Sainion ja Into Kustannus Oy:n puolesta vastineen, jossa ei ole paljon uutta sanottavaa.  Suomen perustuslaki ei salli kirjojen ennakkosensuuria.

Kirjan ilmestyttyä voidaan odottaa myös Harry Harkimon reaktiota.  Pentti Sainio sivaltelee myös Harkimoa aika rutkasti.