keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

HAUKKUMAKIRJEET TUOMAREILLE

Oikeustoimittaja Päivi Happonen kertoi TV-uutisissa 19.3.14, että eräät juttunsa hävinneet asianajajat olivat lähettäneet Helsingin käräjätuomareille haukkumakirjeitä, joissa väitettiin, että käräjätuomarien ratkaisut olivat selvästi vääriä ja jopa tahallisesti väärin tehtyjä.  Uutinen oli sekä mielenkiintoinen että yllättävä. 

On yllättävää, että asianajajat ovat uskaltaneet arvostella tuomareita.  Käräjätuomarit eivät ole tottuneet arvosteluun eivätkä siedä arvostelua.  Tuomarit ovat vallankäyttäjinä erikoisessa asemassa.  Muita vallankäyttäjiä voidaan arvostella, mutta ei tuomareita.  Laamanni Eero Takkunen sanoikin, että Helsingin käräjäoikeus aikoo tehdä asialle jotakin.  On vaikea sanoa, mitä hän tarkoitti.  Käräjätuomarit eivät voi tuomita asiamiehelle sakkoa enää sen jälkeen, kun juttu on päättynyt käräjäoikeudessa.  Tulisiko kyseeseen esiintymiskielto, vaikea sanoa.  Takkunen on ilmoittanut arvostelusta Suomen Asianajajaliitolle ja sieltä annetaan varoitus tai jokin muu rangaistus niille juristeille, jotka ovat Asianajajaliiton jäseniä.

Käräjätuomareiden omana rankaisukeinona tulee olemaan kosto.  Asianajaja, joka on arvostellut tuomareita, häviää kaikki tulevat juttunsa.  Tässä käräjätuomarit tulevat rikkomaan lakia.  Sakko ja esiintymiskielto ovat laissa säädettyjä rangaistuksia, kostaminen ei ole.

Olen paljon pohtinut kysymystä tuomareiden asemasta.  Viimeksi olen käsitellyt tätä aihetta kirjassani ”Kovaa peliä – muistelmat”.  Kirja on herättänyt aika paljon keskustelua lakimiespiireissä ja julkisuudessakin. 

Kirjassa kritikoin tuomareita ankarasti ja sanon heidän jopa syyllistyneen sellaisiin virkarikoksiin, joista pitäisi seurata erottaminen virasta ja vankeustuomio.  Monet käytännön lakimiehet ovat kertoneet minulle olevansa samaa mieltä.  Heidän on kuitenkin vain kumarrettava kohteliaasti, jos aikovat vielä käydä tuomioistuimissa.  Minun ei tarvitse pelätä, ei enää.  Seuraavassa on muutamia lainauksia Kovaa peliä -kirjasta.

Sivu 219:
”Käräjäoikeudet ja hovioikeudet suoltavat jatkuvasti ilmeisen vääriä tuomioita. Tahallistakin vääryyttä tuomarit tekevät melkoisesti: he tekevät sitä vihasta ja ilkeydestä tai ystävyyden tähden, mutta eivät lahjain tai voiton tähden. Vihan ja ilkeyden ohelle voidaan lisätä kateus, pikkumaisuus ja kostonhalu.”

Sivu 53:
”Ilmoitin heti tyytymättömyyttä ja sanoin lähtiessäni:
– Hovioikeus muuttaa tämän tuomion.

Nyt nousi Raili Ketolan pulssi. Poistuttuani hän kihisi osaston nuoremmille jäsenille ja oikeustieteen ylioppilaille:
– Tuollaiset lisensiaatit tulevat tänne eivätkä osaa käyttäytyä.

Hovioikeus kumosikin Ketolan tuomion ja velvoitti Mikkolaisen maksamaan velan. Tämä tapahtui kuitenkin vasta vuoden kuluttua, ja sitä ennen oikeusneuvosmies Raili Ketola pääsi kostamaan minulle. Ajoin asumuserokannetta, joka oli arvottu Ketolan osastolle.  - - Kantajan näyttö oli murskaava, mutta oikeusneuvosmies Ketola muisti, että olin syyllistynyt majesteettirikokseen. Hän hylkäsi kanteen: raastuvanoikeus ’katsoi jääneen näyttämättä’, että puolisoiden välit olivat rikkoutuneet.”

 Sivu 109:
”Seurasi jäätävä hiljaisuus. Sivenius oli syyllistynyt majesteettirikokseen, josta rangaistuksena oli jutun häviäminen. Asianajaja Paul Perovuo kertoi saaneensa kerran sakkoa siitä, että oli sanonut oikeusneuvosmies Koskisen tuomiota typeräksi.”

Sivu 217:
”Asianajajakunnassa hovioikeuden menettely ei herättänyt kummastusta, vaan monet lakimiehet kertoivat omista samanlaisista kokemuksistaan. Asianajajat eivät uskaltaneet sanoa käsityksiään ääneen, koska sellainen arvostelu olisi kostettu käräjäoikeuksissa, hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa moneen kertaan.
– On se hyvä, että edes Aurejärvi kritikoi niitä paskapäitä.

Yksi kriittisistä kolumneistani oli seinälle kiinnitettynä Helsingin käräjäoikeudessa asianajajien huoneessa. Tuomarit olivat tottuneet olemaan kaiken arvostelun yläpuolella, joten kritiikkini satutti tuomareiden herkkää hipiää.”

Sivu 272:
”Kanteista luopumista käsiteltiin viestintävälineissä varsin laajasti. Haastatteluissa minä arvostelin korkeinta oikeutta vastuunpakoilusta ja pienten juttujen valitsemisesta tutkittavaksi. KKO:sta tuli muutama kiukkuinen vastine.  KKO:n jäsenet eivät ole tottuneet kritiikkiin, sillä käytännön lakimiehet pelkäävät joutuvansa mustalle listalle, jos vähänkin lopettavat KKO:n ’kunnioittamisen’.”

Tuomarit ovat vallankäyttäjinä kaikkien sanktioiden yläpuolella.  Vääristä tuomioista ei seuraa irtisanomista eikä viraltapanoa eikä mitään muutakaan rangaistusta eikä tuomareiden ole tarvinnut sietää edes arvostelua.  He ovat ikään kuin tsaarinaikaisia virkamiehiä, joita kansan on kumarrettava ja kunnioitettava.

En tiedä, voisiko tälle tehdä mitään.  Jos voisi, se parantaisi oikeudenhoidon laatua.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

LASSE LEHTISEN RATKAISU VÄESTÖN IKÄÄNTYMISEEN

I  KANSANTALOUDEN  ONGELMA

Suomessa keskustellaan väestörakenteen muuttumisesta.  Ihmiset elävät entistä vanhemmiksi ja ikääntyneiden määrä kasvaa suhteessa työssäkäyviin.  Ikäsidonnaisten menojen lisääntyminen nähdään talouteen kohdistuvana häiriönä.  Taloustieteilijät ja poliitikot ovat ymmällään.

Filosofian tohtori, kirjailija, poliitikko ja Amer-Tupakka Oy:n markkinointimies Lasse Lehtinen hahmotti tämän ongelman jo 1990-luvulla.  Hän pohdiskeli kysymystä sanomalehti Uudessa Suomessa 7.10.1990 artikkelissaan ”Ilonpilaajat keskuudessamme”:

”Keski-ikä nousee niin hälyttävän nopeasti, että yhteiskunnat ukkoutuvat – ja ennen kaikkea akkautuvat.  Terveys- ja sukupuolivalistus vähentää lapsilukua entisestään.  On irvokasta, että yhteiskunta, joka samaan aikaan vahtii yhä kasvavalla mielenkiinnolla, mitä itse kukin meistä panee suuhunsa tai puhaltaa savuna ilmaan, keskustelee samaan aikaan vanhusten armokuolemasta.  Näissä yhteiskunnissa elää entistä useammin vanhuksia laitoksissa ja koneissa, joiden pelkkä ylläpito maksaa valtavasti.” 


II  PAREMPI  LYHYT  ELÄMÄ  TUPAKASTA  NAUTTIEN  KUIN  PITKÄ  ILMAN TUPAKKAA

Uuden Suomen artikkelissaan 7.10.1990 Lasse Lehtisen kirjoitti:

”Mitä iloa meillä on lisävuosista, joita ei voi elää täydesti.  Eikö hieman lyhyempi, mutta hilpeämpi elämä olisi pikemminkin tavoittelemisen arvoinenTupakoinnin vastustajat syyllistyvät ristiretkellään moneen pahaan.  Jos kaikkinaisen holhouksen, varjelun ja kieltojen tarkoituksena on pitkittää elämäämme sen nautittavuuden kustannuksella, julistaudun holhousvaltion viholliseksi tässä ja nyt.  Elämisen arvoinen elämä, vaikka lyhyempikin, on kitumista parempi.

Hilpeämmällä ja elämisen arvoisella elämällä Lehtinen tarkoitti elämää, jossa nautitaan tupakasta.  Kun tupakka tämän nautinnollisen elämän jälkeen tappaisi ihmiset nuorempina, jo ennen eläkeikää, ratkaistaisiin samalla kansantalouden suureksi kasvava ongelma.  Uudessa Suomessa 22.9.1991 Lasse Lehtinen pohdiskeli:

”Kuka lopultakin osaa määritellä, kumpi ihmislaji tulee yhteiskunnalle halvemmaksi, railakkaamman ja lyhyemmän elämän eläneet vai pitkään laitoksissa kituvat terveet kroonikot?”

Amer-Tupakka Oy:n Savumerkki-lehdessä 2/1993 artikkelissaan ”Suvaitsevat Tupakoimattomat” Lehtinen jatkoi linjallaan:

”Ratkaisemattoman riidan saa aikaiseksi, kun käy elintapafasistien kanssa riitelemään, kummat tulevat kalliimmaksi yhteiskunnalle, huonoa elämää viettävät hedonistit vai pitkään elämän syrjässä sinnittelevät tervekroppaiset dementiavanhukset.”


III  KUOLKOOT  KAIKKI  YLI  62-VUOTIAAT

Helsingin Sanomissa 6.8.1997 Lasse Lehtinen puolusteli veronmaksajia näin:

”Elämäntapaterroristit tekevät tahallaan kaksi laskuvirhettä. He väittävät, että itse aiheutetut sairaudet rasittavat sosiaalivaltiota ja että hampuusimaisesti elävät kansalaiset eivät osallistu yhteisiin kustannuksiin. Asia on täsmälleen päinvastoin. Etenkin viina ja tupakka ovat niin korkeasti verotettuja, että niiden hevijuuserit tulevat kustantaneeksi hölkkääjien ja maratoonareidenkin saattohoidon.

Tilastojen mukaan juopot, ketjupolttajat ja liikalihavat kuolevat askeettisia lähimmäisiään nuorempina. Tälläkin he säästävät sosiaalivaltion varoja. Ihannekansalainen ymmärtäisi kuolla 62-vuotiaana sydänkohtaukseen, kaikki sitä kauemmin elävät ovat rasitukseksi veronmaksajille. Jos laskelmat uskalletaan tehdä kiihkotta, käy ilmi, että suurinta kansantaloudellista tuhlausta on kantaa täysin terve ruumis hautaan.”


IV  TUPAKOINNIN  VASTUSTAJAT  POIS  VERONMAKSAJIEN  KUKKAROLTA

Tupakoinnin vastustajat ovat Lasse Lehtisen mukaan vahingoksi veronmaksajille paitsi pitkittämällä ihmisten elämää, myös kuluttamalla täysin turhaan yhteiskunnan varoja. Savumerkki-lehdessä 2/1993 ”Suvaitseva tupakoimaton” Lehtinen kirjoitti:

”Ns. hyvää tarkoittavat järjestöt ovat yleensä osa mittavaa valtionapujärjestelmää.  Samalla kun terveyskaitsijat ja viranomaiset käyvät ristiretkeä hyviksi katsomiensa asioiden puolesta, he huolehtivat viroistaan ja stipendeistään.  Viinan, läskin ja tupakan vastustajilta eivät työt ja ansiot lopu.”

Luotettavissa muistelmissaan vuonna1997 Lehtinen arvosteli jälleen tätä verovarojen tuhlausta:

”Tupakan ympärille on hyvä rakentaa kampanjoita, tehdä nollatutkimuksia ja harrastaa valistustoimintaa, jonka yhteiskunta maksaa.”


VI  LASSE  LEHTISEN  OMA  PANOS

Lasse Lehtinen on jo 1990-luvulta lähtien tiennyt ratkaisun, joka on varma, tehokas ja yksinkertainen.  Ongelma poistuisi, mikäli ihmiset eivät eläisi niin vanhoiksi.  Asia hoituu, kun pannaan koko väestö tupakoimaan ja hengittämään ympäristön tupakansavua.  Lehtinen lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tupakka palvelee sekä kansantalouden että tupakkateollisuuden etua.

Lasse Lehtinen on elänyt niin kuin on opettanut.  Amer-Tupakka Oy:n markkinointimiehenä ja yhteiskuntasuhteiden hoitajana hän on kaupannut tupakkaa ahkerasti ja lobannut tehokkaasti tupakkalain tiukennuksia vastaan.  Hän on vaikuttanut tupakan kulutukseen niin suuresti, että useat sadat ihmiset ovat kuolleet täältä ennenaikaisesti pois tuhlaamasta veronmaksajien rahoja.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

RIKOKSENTEKIJÄN TUNNISTAMINEN: VAASANKADUN RYÖSTÖ JA ULVILAN MURHA

I  Ryöstön silminnäkijät

Anneli Auer tunnisti 10.7. - 14.7.2007 kotiinsa tunkeutuneeksi murhaajaksi väärän henkilön.  Mies pidätettiin ja vangittiin ja ellei hän olisi kyennyt todistamaan syyttömyyttään, hän istuisi vankilassa elinkautista tuomiota ainakin vuoteen 2019 saakka.

Eipä se ollut ensimmäinen kerta, kun väärä ihminen tunnistetaan.  Kerrotaanpa tapaus Helsingin käräjäoikeudesta 1990-luvulta. – Vaasankadulla keskellä kirkasta päivää farkkuihin ja hupputakkiin pukeutunut nuori mies repäisi laukun vanhalta naiselta, tönäisi rouvan kumoon ja pakeni paikalta juosten.  Poliisi sai vihjeen, että ryöstäjä oli muun Pete S, mutta ryöstön uhri ei kyennyt tunnistamaan tätä.  Tapauksen nähnyt keski-ikäinen pariskunta kertoi tunnistavansa Peten valokuvasta.  Pete kiisti olleensa paikalla.

Käräjäoikeudessa kolmen kuukauden kuluttua todistajat odottivat vuoroaan oikeussalin ulkopuolella.  Salissa Pete ja hänen avustajansa varatuomari Mikko R istuivat vierekkäin.  Pete oli pukeutunut hyvin ja hänen siloposkensa ja siniset silmänsä todistivat viattomuutta.  Mikko R taas muistutti ulkonäöltään huonosti menestynyttä nyrkkeilijää.  Hänen pukunsa oli nukkavieru, ja hänen valkoinen paitansa ei ollut valkoinen.  Ennen todistajainkuulustelua Mikko R siirsi salkkunsa ja lakikirjan Peten eteen pöydälle.  Pete istui ryhdikkäästi, Mikko R röhnötti tuolillaan.

Todistajana kuultiin ensin miestä.  Hän uudisti poliisitutkinnassa antamansa kertomuksen.  Puheenjohtaja kysyi:
 - Tunnistatteko ryöstäjän tästä salista?
 - Ehdottomasti.  Tuo mies tuossa. 

Todistajan sormi osoitti Mikko R:ää.  Tämän jälkeen toinenkin todistaja tunnisti R:n ryöstäjäksi.  Syyte hylättiin ja Pete sai vaivoin kätketyksi hymynsä.  Oikeudenkäynneissä henkilötodistajat ovat usein epäluotettavia silloinkin, kun heillä ei ole mitään syytä valehdella.


II  Ulvilan murha

Jukka S. Lahti puukotettiin 1.12.2006 kuoliaaksi kotonaan Ulvilassa. Hänen leskensä Anneli Auer oli sen jälkeen murhatutkinnassa asianomistajana, mutta 27.9.2009 lähtien murhasta epäiltynä ja syytettynä. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.11.2010 Auerin murhasta elinkaudeksi vankeuteen, Vaasan hovioikeus vapautti Auerin 1.7.2011, korkein oikeus palautti 19.10.2012 jutun käräjäoikeuteen, Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.12.2013 äänin 2-1 Auerin murhasta elinkautiseen.   Tuomio ei ole lainvoimainen, mutta tällä hetkellä täytynee olettaa, että murhan tekijä oli Anneli Auer.

Poliisi uskoi aluksi Anneli Auerin kertomukseen ulkopuolisesta murhamiehestä.  Jutun ensimmäinen tutkinnanjohtaja, komisario Juha Joutsenlahti epäili kesällä 2007 syylliseksi porilaista näyttelijä Kai Tanneria.  Joutsenlahti lähetti 4.7.2007 Auerille valokuvan huppupäisestä Tannerista, jossa kasvoista näkyivät vain ne osat, jotka Auer kertoi nähneensä naamiomiehestä.  Joutsenlahti mainitsi Auerille Tannerin nimen ja ilmoitti, että tätä miestä epäillään tekijäksi.  Auer tunnisti Tannerin murhamieheksi kolme kertaa: ensin poliisin lähettämästä valokuvasta, sitten kahdeksasta eri valokuvasta ja sitten tunnistusrivistä.  Tämän jälkeen Joutsenlahti vaati Tannerin vangitsemista.  Joutsenlahti salasi valokuvan lähettämisen käräjäoikeudelta ja käräjäoikeus määräsi Tannerin vangittavaksi.  Viikon kuluttua ilmeni, ettei Tanner voinut olla syyllinen ja hän pääsi vapaaksi.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 28.2.2014 Joutsenlahden rangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä.  Syyttäjä vaati ehdollista vankeusrangaistusta, mutta käräjäoikeus tuomitsi vain 80 päiväsakkoa, yhteensä 1.360 euroa.  Joutsenlahti on toistaiseksi pidätetty virastaan.

Nämä tapahtunut panevat miettimään Anneli Auerin ja Joutsenlahden moraalia.  Auer olisi nähtävästi ollut valmis siihen, että syytön ihminen istuu vankilassa murhasta tuomittuna.  Se, että Auer kiisti oman syyllisyytensä, on sallittua, mutta toisen ihmisen leimaaminen murhaajaksi on jo täysin eri asia.  Tällä tavoin rikoksesta syytetyn ei ole lupa puolustautua.  Kyseessä voisi olla väärä ilmianto, josta rangaistuksi on säädetty sakkoa tai vankeutta enintään kolme vuotta.  Väärään ilmiantoon riittää jo se vaara, että syytön pidätetään tai vangitaan; tässä tapauksessa ilmianto ei johtanut pelkkään vaaraan vaan todelliseen vangitsemiseen.

Juha Joutsenlahden osalta voidaan niin ikään pohtia kysymystä väärästä ilmiannosta.  Vangitsemisoikeudenkäynnissä Joutsenlahti ei paljastanut lähettäneensä Anneli Auerille etukäteen valokuvan Kai Tannerista.  Olisikohan Joutsenlahti paljastanut asian, jos Tanner olisi saanut syytteen murhasta?