tiistai 28. tammikuuta 2014

KUNNIANLOUKKAUSLAINOPPIA: 1.MÖRÖKÖLLI-ELUKKA 2.MIELISTELEVÄ LIMANULJASKA 3.PIENI PASKIAINEN

A.     Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö

Kunnianloukkauksesta säädetään rikoslain 24 luvun 9 §:ssä näin:

”Joka

1)      esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka

2)      muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Kunnianloukkaussyytteitä ajetaan tuomioistuimissa melkoisen ahkerasti ja tätä rikosta koskevia korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiäkin on jo 2000-luvullakin annettu suuri määrä.  Oikeuskäytännössä kunnianloukkauksen tuomitsemiskynnys on kohonnut.  Tämä johtuu sananvapauden merkityksen kasvamisesta.  Toisiin ihmisiin kohdistuva arvostelu on nyky-yhteiskunnassa sallitumpaa kuin ennen.


B.      Kolme käytännön esimerkkiä


1.      ”KOLL-ELAJAS” eli ”MÖRÖKÖLLI-ELUKKA” Helsingin käräjäoikeudessa

Ensimmäinen käytännön esimerkki on vuodelta 2004.  Kirjoitin silloin Alueuutisiin seuraavan kolumnin:

”Elämän kansainvälistyminen näkyy Suomen tuomioistuimissa.  Juttuja käsitellään englannin, venäjän, viron, somalin ja vietnamin kielillä ja joskus kiinan murteillakin.  Sattuipa kerran Helsingissä, että Tallinnasta lähtöisin olevat Tiiu O. ja Urmas B. ajautuivat välirikkoon.  Tiet erkanivat, mutta se ei riittänyt Tiiulle: hän lähetti vielä entiselle avopuolisolleen jäähyväiskirjeen.  Otsikko oli terävä:

”KUULE,  PÄTT  JA  HAISEV  KOLL-ELAJAS!” 
                      
Valantehnyt kielenkääntäjä suomensi nämä sanat sittemmin näin:

”SINÄ  ROISTO  JA  HAISEVA  MÖRÖKÖLLI-ELUKKA!”

Viro on suomen sukulaiskieli.  Sana ”pätt” on meille vieras, mutta muuten Tiiun         avaussanoissa on paljon suomen läheisyyttä. – Otsikon jälkeen Tiiu ilmoitti kertovansa totuuden  Urmaksen elämänmenosta ja henkilöstä ja kehotti Urmasta vakavaan itsekritiikkiin.  Hän kuitenkin epäili Urmaksen kykyä ymmärtää tulossa olevaa arvostelua:

”Ei tea, kas pehmeks joodud ajujäänusd seda suudavad. ”
          ”En tiedä kykenetkö dokaamisesta pehmenneiden aivojesi takia siihen.”

Tämän jälkeen Tiiu pääsi asiaan, ja sitä riitti.  Hän pommitti Urmasta pitkällä luettelolla tämän erinäisiä vikoja ja toilauksia.  Urmas tuntuu olleen värikäs persoona.  Kun historiikki oli käyty läpi, Tiiu kehotti mörökölliänsä katsomaan peiliin:

”Mida näed?  Ärajoodud paistes turasuunud lillat löusta.”
           ”Mitä näet?  Juomisesta turvonneen violetin pärstän.”

Tämän jälkeen seurasi taas yksityiskohtia, joissa sana ”pätt” vilahteli, ja lopuksi tiivistelmä:
                   
”Oled aastaid olnud uhiskonna pöhjakiht, varas, valetaja, hull ja pätt.”
           ”Jo vuosikaudet olet ollut yhteiskunnan pohjasakkaa, varas, valehtelija, hullu ja roisto.”
                       
Urmas kääntyi poliisin puoleen.  Poliisilta asia siirtyi Helsingin    kihlakunnansyyttäjänvirastoon ja sieltä käräjäoikeuteen.   Tiiu ja Urmas esiintyivät oikeussalissa hillitysti, ja kumpikin puhui hyvin suomea.  Tiiun mielestä ”pätt” ei ole yhtä vahva ilmaisu kuin ”roisto”; ”pätt” merkitsee lähinnä ”laitapuolen kulkijaa”.  Lieventävää oli myös se, että Urmaksen toilailuita koskeva historiikki oli sanasta sanaan totta.  Urmas ei kommentoinut elämänmenoaan, joten saattoipa Tiiun kuvaus pitää paikkansakin.

Tällaisesta kahdenkeskeisestä kunnianloukkauksesta ei juuri koskaan tuomita vankeutta.  Päiväsakkoja voidaan langettaa 1-120.  Käräjäoikeus määräsi Tiiulle 15 kuuden euron päiväsakkoa, yhteensä 90 euroa.  Lisäksi Tiiun oli maksettava Urmakselle 150 euroa korvaukseksi kunnianloukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.  Tuomio oli lievä; käräjäoikeus piti selvänä, että pariskunta oli vuosien varrella käyttänyt reippaita ilmauksia puolin ja toisin.”


2. MIELISTELEVÄ  LIMANULJASKA

7 päivää-lehti julkaisi vuonna 2006 kirjoituksen kolmeen henkilöön kohdistuneesta henkirikoksesta.  Jutun otsikko kuului:

”Tuttava sarjamurhista epäillystä: Hän on mielistelevä limanuljaska!”

Helsingin käräjäoikeus katsoi tuomiossaan vuonna 2008 tämän ilmaisun olevan halventava ja täyttävän kunnianloukkauksen tunnusmerkit.  Jutun kirjoittaja ja lehden päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistuksiin.  Helsingin hovioikeus oli vuonna 2009 samaa mieltä.  Korkein oikeus ratkaisi vuonna 2013 asian eri tavoin:

”Otsikossa oleva maininta ’mielistelevä limanuljaska’ on loukkaavaksi ilmaisuksi kirjoitettu luonnearvio.  Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilöstä käytettynä ’limanuljaska’ on halventava ilmaisu inhottavasta ihmisestä.  Toimittajan ilmoituksen mukaan kysymyksessä on X:n ystävän käyttämä ilmaisu X:stä.

Loukkaavat tai halventavat ilmaisut aiheuttavat eriasteista kärsimystä ja halveksuntaa riippuen siitä, minkälaisessa asiayhteydessä ja minkälaisen aihepiirin käsittelyn yhteydessä ilmaisua käytetään.  Merkitystä on myös sillä, minkälaisia muita määreitä samassa yhteydessä on käytetty.  Nyt kysymyksessä olevassa asiassa lehtijuttu on käsitellyt vakavia rikoksia eli henkirikoksia.  X:n on epäilty osittain taloudellisesta motiivista surmanneen kolme miesystäväänsä.  Kirjoituksen aihepiiriin nähden ei siinä käytetyn ilmaisun ’mielistelevä limanuljaska’ voida katsoa olevan omiaan aiheuttamaan sellaista halveksuntaa, jota rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetaan.”


3. PIENI  PASKIAINEN

Vuosina 1988 – 2001 olin kantajan asiamiehenä tuotevastuuoikeudenkäynnissä Pentti Aho vastaan Rettig Oy ja Suomen Tupakka Oy.  Juttu oli Helsingin raastuvanoikeudessa 2.5.1988 – 6.2.1992.  Yksi tuomareista oli 35-vuotias virkaa tekevä oikeusneuvosmies Antero Nuotto.  Kirjassani ”Kovaa peliä” (1. painos 2013, 2. painos 2014) kerron raastuvanoikeuden tuomareiden menettelystä.  Yksi asian juonteista oli Antero Nuoton suhde oikeustieteen ylioppilas Anita Lindiin.

”Maaliskuun alkupäivinä 1991 minut pysäytti Aleksanterinkadulla nuori nainen, arviolta 20-vuotias, pitkä ja hoikka, vaalea ja sinisilmäinen. Hän halusi keskustella tupakkajutusta. Hän oli oikeustieteen ylioppilas ja hän oli ollut paikalla, kun minä olin pitänyt Pykälä ry:n kokouksessa esitelmän tupakkayhtiöiden oikeudellisesta asemasta. Hän kertoi seuraavansa oikeudenkäyntiä mielenkiinnolla.

Muutaman päivän kuluttua tyttö ilmestyi työhuoneeseeni yliopistolla. Hän esitteli itsensä: Anita Lind. Hän kertoi opiskelevansa työn ohella. Hänen työpaikkansa oli Helsingin raastuvanoikeus. Hän toimi raastuvanoikeuden haastemiehenä ja oli jatkuvasti tekemisissä muun muassa A 1 osaston kanssa. Prusila, Hellman ja Nuotto olivat usein puhuneet tupakkajutusta Anitan kuullen ja Nuotto oli puhunut siitä lukuisia kertoja kahden kesken Anitan kanssa.”

Anitan mukaan Nuotto oli täysin tupakkateollisuuden puolella.  Anita oli usein väitellyt Ahon jutusta Nuoton kanssa. Nuotto ei koskaan pystynyt vastaamaan asiaperusteluin, mutta hän ei muuttanut kantaansa.

”Ahon oikeudenkäynnin kahdennessatoista istunnossa 21.3.1991 Anita Lind tuli oikeussaliin kesken käsittelyn, ja Nuotto iski hänelle silmää. Anitaa huvitti Nuoton osoittama mielenkiinto. Nuotto oli kerran kysynyt, lähtisikö Anita purjehtimaan. Anita oli 20-vuotias ja tämänikäisen tytön silmissä 37-vuotias mies on vanha ukko. Anita kertoi minulle Nuotosta naureskellen. Juha Sivenius näki nyt Anitan ensi kertaa ja päätteli tämän ulkonäöstä, että kyseessä on selvästikin tupakkateollisuuden palkkaama vakooja ja kaksoisagentti. Istunnon tauolla Sivenius varoitteli minua:

- Älä paljasta sille likalle mitään. Tupakkateollisuus on käyttänyt yksityisetsivää ja käyttää nyt tätäkin vanhaa keinoa.”

Pentti Ahon oikeusprossin viimeinen istunto Helsingin raastuvanoikeudessa pidettiin 26.9.1991.  Päätös luvattiin antaa 6.2.1992.  Sitä ennen sattui hauska tapaus:

”Tammikuun loppupuolella Nuotto sanoi Anitalle, että päätös oli valmiina hänen tietokoneellaan. He olivat Nuoton työhuoneessa ja tietokone oli hänen pöydällään. Anita kysyi, saisiko hän lukea päätöksen.

 - Se ei käy päinsä. Päätös on pidettävä salassa 6.2.1992 saakka.

Anita lähti tämän jälkeen kohti ovea, mutta Nuotto pysäytti hänet:

- Jos haluat lukea päätöksen, niin minä olen kyllä lahjottavissa. Sinähän tiedät, mitä sinun pitää tehdä minun suostuttelemiseksi.

Anita kertoi tästä minulle yliopistolla työhuoneessani. Nuoton puhe lahjottavuudesta nauratti minua:

 - Siinä pienessä paskiaisessa on inhimillinenkin piirre.”

Sanoin tuomari Antero Nuottoa ”pieneksi paskiaiseksi”.  Ajateltaessa korkeimman oikeuden vuoden 2013 ratkaisua ”mielistelevästä limanuljaskasta” näyttäisi siltä, että en kirjassani syyllisty kunnianloukkaukseen.

Antero Nuotto on nykyään Pirkanmaan käräjäoikeudessa laamannina. 

perjantai 10. tammikuuta 2014

PAINOVIRHE JA HÖLMÖT TUOMARIT

A  Suomen oikeuslaitos


Meillä on kansalaisia, jotka ovat kärsineet räikeää vääryyttä Suomen oikeuslaitoksessa.  Kun Oikeuden Jumalatar Justitia on oikullinen, hän voi heittää ihmisten silmille tällaisenkin ratkaisun:
                      ”Käräjäoikeus hylkää kanteen, koska kuu on juustoa.”
Tällaista ihmisen on vaikea niellä.  Annan kuitenkin näissäkin tapauksissa neuvon: lopeta tähän, kun käräjäoikeus on tehnyt väärän ratkaisun, se ei helposti oikene.  Se saattaa jatkua näin:
                      ”Hovioikeus: ei syytä muuttaa; korkein oikeus: ei valituslupaa.”
”Jatka elämääsi tämän pysyvän tosiasian kanssa; suhtaudu käräjäoikeuden tuomioon samalla tavoin, kuin salama olisi polttanut talosi.  Jos jatkat oikeustaistelua, pilaat elämästäsi useita vuosia, menetät ylettömästi rahaa ja saat vatsahaavan.” 


Olen onnistunut rauhoittamaan joitakin ihmisiä, mutta en kaikkia.  Jotkut jatkavat vihaa uhkuen.  Käräjäoikeuden jälkeen on vuorossa hovioikeus, sitten korkein oikeus, sen jälkeen Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin, oikeuskansleri ja tasavallan presidentti.  Olen nähnyt muutamia tällaisia historioita ja yhden sellaisen, joka päättyi vatsahaavaan, sydänvikaan ja kuolemaan.


B  117.937 euron painovirhe
Käräjäoikeus: ”Kuu on juustoa.”  Liioiteltu ja mahdoton esimerkki?  Ei kai aivan mahdoton.


Elokuussa 2007 NCC Rakennus Oy:n johtaja, diplomi-insinööri Markku Hainari pyysi minulta asiantuntijanlausuntoa kiinteistönkauppaa koskevaan juttuun, jossa Helsingin käräjäoikeus oli 4.7.2007 hylännyt NCC:n kanteen.  Kun reaalimaailmassa ei ole olemassa sellaista tuomaria kuin ”Helsingin käräjäoikeus”, kysyin Hainarilta, kuka fyysinen henkilö oli tehnyt tuomion.  Juttu oli istuttu yhden tuomarin kokoonpanossa, ratkaisijana oli käräjätuomari A.J., 49-vuotias nainen, jonka nimi tuntui tutulta.  Erinäiset käytännön juristit olivat kertoneet minulle rouvan päättömistä tuomioista.  Tälläkin kertaa A.J. oli sekoillut.  Yksinkertainen painovirhe oli harhauttanut A.J:n ratkaisemaan asian päin mäntyä.
Olin vastahakoinen, mutta otin luettavakseni jutun aineiston.  NCC osti Haka Oy:n konkurssipesältä 26.6.2002 kaksi Lohjan kaupungissa sijaitsevaa kiinteistöä 330.225 euron hinnalla.  Kun kiinteistöt kuuluivat valtion asuntorahaston vahvistaman ARA-hinnaston I vyöhykkeeseen, neliöhinta oli 70 euroa.  Vuoden 2002 lopussa ilmeni, että kiinteistöt olivatkin II vyöhykkeellä, jolloin oikea neliöhinta olisi ollut 45 euroa.  Valtion asuntorahaston karttaan oli tullut painovirhe; merkintä I vyöhykkeestä oli väärä ja se korjattiin heti 10.1.2003.  Tämä alue oli ollut kartassa II vyöhykkeellä vuosina 1996 – 2001 ja oli sitä jälleen 2003 – 2007.  Oikea kauppahinta olisi ollut 212.288 euroa.  NCC vaati Haka Oy:n konkurssipesää palauttamaan liikaa maksetut 117.937 euroa.  NCC:n kanne tukeutui perusteettoman edun palautusta koskevaan säännöstöön.  Oikeudenkäynnissä NCC antoi käräjäoikeudelle asuntorahaston kirjallisen todistuksen, jossa nimenomaan sanottiin, että karttaan oli vuoden 2002 osalta päässyt inhimillinen viivavirhe.  Kiinteistö kuului siten II vyöhykkeeseen myös vuonna 2002. 
Asia oli näin yksinkertainen, mutta kun Suomen oikeuslaitoksen tuomarit olivat vieläkin yksinkertaisempia, Haka sai pitää arpajaisvoittonsa.
Painovirhe olisi tietenkin voinut tapahtua myös toisin päin.  Kiinteistö olisi voitu merkitä vahingossa V vyöhykkeeseen, jolloin sen neliöhinta olisi ollut 10 euroa.  Tässä tapauksessa NCC olisi saanut itselleen yli 100.000 euron voiton.
Rouva tuomari oli ollut asiassa täysin ”kuutamolla”.  Hän ratkaisi asian ikään kuin kiinteistö olisi vuonna 2002 aivan todella ollut I vyöhykkeellä:
”Perusteettoman edun palautuksella ei ole tarkoitus puuttua tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten mahdollisesti kaupan kohteen arvoon vaikuttaviin seikkoihin.  Nämä jäävät ostajan vastuupiiriin.”
Perusteettoman edun palautusta oli Suomen lainopissa käsitellyt Y.J. Hakulinen vuosina 1928 – 1965.  Kun Hakulisen viimeisimmätkin tekstit alkoivat olla vanhentuneita, kirjoitin vuonna 1982 47-sivuisen opintomonisteen ”Perusteettoman edun palautuksesta”, joka tuli siviilioikeuden tenttivaatimuksiin.  Vuonna 1983 otin esityksen hieman laajennettuna teokseen ”Velvoiteoikeuden pääkohtia” ja sen jälkeen ”Velvoiteoikeuden oppikirjaan” vuosina 1988, 2003 ja 2007.  Kun kukaan muu ei Suomessa ollut kirjoittanut edunpalautuksesta, Hainari ja NCC:n oma lakimies pitivät tärkeänä, että minä antaisin oikeudenkäyntiin kannetta puoltavan asiantuntijanlausunnon.
Käräjätuomari oli kopioinut tuomioonsa otteita Velvoiteoikeuden oppikirjastani sivuilta 226, 232 ja 235 – 242.  Luin tuomion kiusaantuneena ja vaivaantuneena.  Siviilioikeuden tenteissä olin vuosina 1982 – 2006 arvostellut varmaankin yli tuhat vastausta perusteettoman edun palautusta koskeviin kysymyksiin.  Tämänsisältöisestä vastauksesta ylioppilas olisi saanut nollan (= 0 ), jos kohta en ikinä olisi pannut tenttiin näin yksinkertaista oikeustapausta. 
Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tentistä, vaan käräjätuomarin ratkaisusta, jonka oletin jäävän lopulliseksi.  Sanoin Hainarille, että juttu luultavasti päättyisi näin: hovioikeus: ”ei syytä muuttaa”, korkein oikeus: ”ei valituslupaa”.  Sanoin myös, ettei minun lausunnostani olisi mitään hyötyä, vaan pikemminkin haittaa:
”Hovioikeuden jäsenet eivät viitsi lukea lausuntoa.”
”Jos he lukevat, he eivät ymmärrä siitä mitään.”
”He ratkaisevat asian tahallaan vastoin professorin lausuntoa.”
Hainari sanoi käyneensä NNC:n lakimiehen kanssa läpi kaikki nämä näkökohdat, mutta he halusivat lausunnon niistä riippumatta. 
Kirjoitin hovioikeudelle asiantuntijanlausunnon, jossa totesin kiinteistön kuuluneen II vyöhykkeeseen myös vuonna 2002 samalla tavoin kuin sitä edeltävinä vuosina ja sen jälkeenkin.  Painovirheen takia se ei ollut välillä käynyt I vyöhykkeessä.  Kiinteistöjen vyöhykejaon määrää valtion asuntorahasto, ja ryhmittelyn perustana ovat muun muassa kiinteistöjen sijainti, liikenneyhteydet, palvelujen tarjonta.  Asuntorahasto ei ollut tehnyt ratkaisua kiinteistön nostamisesta I vyöhykkeeseen; kyseessä oli pelkkä painovirhe.
Oikeuskäytännössä tämän tyyppisiä virheitä on esiintynyt varsinkin asunto-osakkeiden kaupoissa, joissa huoneiston pinta-ala on merkitty isännöitsijäntodistukseen väärin.  Esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa 1984 II 108 oli pinta-alaksi merkitty 27 neliömetriä, mutta tarkistusmittaus kaupan jälkeen antoi tuloksen 22 neliötä.  Ostaja oli oikeutettu hinnanalennukseen ja myyjän oli palautettava viittä neliötä vastaava hinta.
Juttu jäi hovioikeuden päätettäväksi näine hyvineen ja siellähän kävi juuri niin kuin professori Aurejärven inhorealistinen ennuste sanoi.  Hovioikeus (kolme hovioikeudenneuvosta) antoi 6.10.2008 lyhyen tuomion:
”Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun perusteluineen.”
Tämän jälkeen NCC pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa, mutta sai 7.5.2009 lyhyen vastauksen: lupaa ei myönnetä.
Jälkikäteen arvioiden NCC:n olisi kannattanut jättää 117.937 euron ylihinta Hakalle; nyt NCC:n maksettavaksi tulivat myös oikeudenkäyntikulut.  Oikeuslaitoksella on vain rajallinen merkitys.  Tuomioistuimet käsittelevät asiantuntevasti tavallisia rikosjuttuja, kuten varkauksia, pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia ja huumausainerikoksia.  Tämä onkin paljon ja tuomioistuimet pitävät tällä tavoin yllä oikeusrauhaa.  Siviilijuttuihin kansalaisten ei oikeastaan pitäisi lähteä ollenkaan.  Ainakin, jos kärsitty vahinko on pieni, alle 10.000 euron, on parempi niellä tappio ja keskittyä elämässä muihin asioihin.
Diplomi-insinööri Markku Hainari suhtautui asiaan rauhallisen kyynisesti, liike-elämään kuuluivat tappiollisetkin kaupat.  Hainari ei repäissyt vaatteitaan.

C  Pahoinvointi



Minä en suhtautunut asiaan rauhallisen kyynisesti.  Asia tympäisi minua, vaikka en varsinaisesti hävinnyt siinä mitään.  NCC maksoi palkkioni ja minä olin jopa oikeassa ennustaessani jutun tuloksen.  Vatsanpohjaani kouraisi kuitenkin.  Luettuani käräjätuomarin ratkaisun en olisi halunnut olla missään tekemisissä tämän oikeusjutun kanssa.  Se, joka näkee kadulla läjän oksennusta, ei pysähdy tarkemmin tutkimaan havaintoaan, vaan kääntää katseensa sivulle ja kiertää läjän.
Käräjätuomaria kohtaan olin vain vaivaantunut.  Minua jotenkin hävetti hänen kehnoutensa enkä pitänyt siitä, että hän oli tuomioonsa kopioinut laajalti minun oppikirjatekstiäni.  Hovioikeuden jäseniä kohtaan tunsin vastenmielisyyttä.  Oli mahdollista, että he ratkaisivat jutun tahallaan vastoin minun kantaani.  Tuomarit ovat näkymättömiä virkamiehiä, joita ei lakimieskunnassa arvosteta korkealle.  Heille professorin yli käveleminen saattaa antaa hohtoa elämään, ja jotkut tuomarit jopa kilpailevat sillä, kuinka monta juttua he ovat ratkaisseet vastoin professorin kantaa.
Korkeimman oikeuden osalta jäi epävarmaksi, vaikuttiko minun mukanaoloni NCC:n asiaan kielteisesti.  Olin arvostellut korkeinta oikeutta julkisuudessa, jota ei siellä katsottu hyvällä silmällä.  Korkeimman oikeuden jäsenet olisivat voineet hylätä valitusluvan kostoksi minulle.  Kun KKO kuitenkin joka tapauksessa hylkää valtaosan valituslupahakemuksista, asia olisi kai mennyt näin ilman minuakin.

D  Ravintola Kanta Krouvi, helmikuu 1992


Tuomarit ovat ihmisiä siinä missä muutkin, mutta kun he käyttävät täysin kontrolloimatonta valtaa, he voivat työssään tunaroida miten paljon hyvänsä ja myös toteuttaa ihmisen alhaisimpia vaistoja, kuten kateutta, pikkumaisuutta, kostonhalua ja mahtailua.  Tästä minulla on sellaisia kokemuksia, joita kenelläkään muulla lakimiehellä ei Suomessa ole.  Olen vuodesta 1988 lähtien käynyt erinäisiä oikeustaisteluita tupakkateollisuutta vastaan, ja näissä jutuissa oikeuslaitos on näyttänyt kehnoimmat puolensa.
Ensimmäinen tupakkaoikeudenkäynti, Pentti Aho vastaan Rettig Oy ja Suomen Tupakka Oy, alkoi Helsingin raastuvanoikeudessa 2.5.1988 ja päättyi raastuvan osalta 6.2.1992.  Raastuvanoikeuden tuomareiden käytös oli typerää, törkeää ja avoimen puolueellista tupakkateollisuuden hyväksi.  He eivät turhaan peitelleet käsityksiään, ja heidän tuttavansa, raastuvan haastemiehet, asianajajat ja oikeustieteen ylioppilaat kertoivat minulle heidän menettelystään.  Raastuvanoikeus hylkäsi Pentti Ahon kanteen 6.2.1992.  Tuomio oli väärä, mutta olimme asianajaja Juha Siveniuksen kanssa iloisia siitä, ettei meidän enää tarvitsisi käydä hengittämässä samaa ilmaa raastuvan tuomareiden kanssa.
Kerron muistelmateoksessani ”Kovaa peliä” tunnelmistani raastupakäsittelyn jälkeen:
”Tupakkajuttujen aikana suhtautumiseni tuomareihin kehittyi niin kielteiseksi, että se irtosi täysin järkevästä ajattelusta.  Suomalainen tuomari oli minulle täysin myyttinen hahmo samalla tavoin kuin juutalainen Adolf Hitlerille. Vuonna 1992 eräänä helmikuun iltana istuin ravintola Kanta-Krouvissa Ruoholahdenkatu 4:ssä. Olin juovuksissa, ja kaverit osasivat ennakoida, että alkaisin käsitellä Suomen oikeuslaitoksen vikoja ja virheitä.  Tuijottelin synkkänä eteeni ja töksäytin yhtäkkiä:
’Sanokaas pojat, mikä on suomalaisten alioikeustuomareiden pahin vika!’
’Tyhmyys ja röyhkeys’, vastasi Lefa nopeasti.
’Nämä ovat vikoja, mutta mikä on pahin?’
’Itserakkaus ja ammattitaidottomuus’, ehdotti Masa.
’Muuten oikein, mutta kysyin pahinta vikaa.’
’Herkkähipiäisyys ja paskantärkeys’, sanoi Ville.
’Taas oikein, mutta nämä eivät ole niiden paskapäiden pahimmat viat.’
’Hilseilevä päänahka ja pahanhajuinen hengitys’, arveli Pena.
Kommentit tulivat nopeasti, koska kaverit tunsivat mielipiteeni. Tilanne oli kuitenkin pahentunut, eivätkä vanhat luonnehdinnat enää riittäneet. Minun oli aika paljastaa totuus. Olin lukenut Theodor Petersenin kirjan ”Englannin oikeuslaitos”. Vuorossa oli oikeudenkäynnin kohokohta, ”Summing up” eli päätuomarin yhteenveto. Niinpä nojauduin tuolissani taaksepäin ja sanoin rauhallisesti:
                      ’Well’
Sanoin näin, koska englantilaiset tuomarit aloittavat yhteenvedon sanalla ”Well”.  Sen jälkeen kerroin hitaasti käsitykseni. Englannissa ”Summing up” kestää monesti useita tunteja, mutta minä kiteytin koko asian pelkistettyyn muotoon:
'Heidän pahin vikansa on se, että heitä ei lyödä.'
Kaverit oivalsivat heti totuuden eikä heidän silmissään näkynyt epäröintiä. Minä join tuoppini loppuun ja jatkoin silmät puoliummessa:
’Niitä pitäisi lyödä. Ai, että niitä pitäisi lyödä. Silloin he oppisivat, mitä tarkoittaa perusteettoman edun palautus, täytetakaus, tuotevastuu ja hinnanalennus. He eivät nyt tiedä, mutta jos heitä lyötäisiin tarpeeksi, he alkaisivat tietää.’
Seurasi hiljaisuus, joka keskeytyi, kun minä löin nyrkkini pöytään ja huudahdin:

’Väärän kuninkaan päivä! Siinä olisi ratkaisu!

Joka vuosi syyskuun ensimmäisenä maanantaina Helsingin raastuvanoikeuden tuomarit vietäisiin senaatintorille ja heidät sidottaisiin kiinni mahalleen puistonpenkkiin.  Ja sitten kansalaiset saisivat piiskata heitä.  Kansalaiset odottaisivat vuoroaan jonossa ja jokaisen saisi lyödä kymmenen kertaa.  Kun tuomarit palaisivat työhön, he eivät voisi istua, joten he kunnioittaisivat seisaaltaan sitä kansaa, jota heidän pitäisi palvella.  Tuomioistuimethan eivät ole olemassa sen takia, että kansalaiset kävisivät oikeussaleissa kunnioittamassa tuomareita.”
Tämä tietysti oli humalaisen miehen puhetta ja ylidramatisointia, mutta lakimiehet ovat pitäneet tätä muistelmieni jaksoa hyvänä.  Se on jäänyt lukijoiden mieliin ja siitä olen saanut suuren määrän palautetta.  Käytännön asianajajat joutuvat katsomaan alioikeuksien ja hovioikeuksien tuomareiden erheitä ja munauksia ja tämä herättää aggressioita, jotka asianajajien kuitenkin on peitettävä.  Minulle sana on vapaa, koska en enää käy oikeussaleissa kumartelemassa itsenäni huonommille juristeille.

E  Lääkäreiden tunarointi
Rakennusyhtiö NCC hävisi tuomareiden kehnouden takia suurehkon summan rahaa.  NCC kesti tämän, mutta oikeuskäytännössä on esiintynyt paljon suurempiakin vääryyksiä, miljoonien eurojen määräisiä ja sellaisia, jotka ovat johtaneet vääryyttä kärsineiden konkursseihin.
Kysymys on näissä tapaukissa kuitenkin vain rahasta.  ”Vain rahasta”.  Tupakkaoikeudenkäyntejä seuranneet lääkärit ovat vuodesta 1988 kertoneet lääkäreiden tyrimisestä.  Lääkärin tyhmyys, ammattitaidottomuus, laiskuus, ylimielisyys ja huolimattomuus voi johtaa potilaan vakavaan vammautumiseen ja jopa kuolemaan.  Suomen hautausmailla makaa suuri määrä sellaisia vainajia, joiden kuolema on aiheutunut ala-arvoisten lääkäreiden virheistä. Ajan mittaan olen kuullut erinäisiä esimerkkejä vääristä diagnooseista ja hoidoista.
 ”Kirurgi tulee ravintolaillan jälkeen leikkaamaan selän välilevyn pullistumaa ja vahingossa menee    liian syvälle ja tekee reiän vatsavaltimoon (aortta) ja potilas kuolee.” 


”Huolimaton radiologi eli röntgenlääkäri ei huomaa kasvainta keuhkokuvassa tai mammografiassa ja potilas kuolee vuoden kuluttua nopeasti levinneeseen keuhko- tai rintasyöpään.”
”Iäkäs mies valittaa toistuvasti kaupungin terveyskeskuslääkärille närästystä ja ylävatsavaivaa ja saa happosalpaajia. Syy, ettei häntä lähetetä gastroskopiaan eli ruokatorven ja mahalaukun tähystykseen, oli kun " sinne on niin pitkä jono".  Mies menee lopulta yksityiselle lääkärille, joka löytää pitkälle levinneen syövän.  Sen jälkeen miehen osoite on Carina-saattokoti.”

”Pitkään tupakoinut 60-vuotias mies saa keuhkokuumeen, joka hoidetaan antibiootilla.  Hän ei saa lähetettä keuhkokuvaukseen ja kuolee keuhkosyöpään vuoden päästä.”


”Huolimaton gynekologi vakuuttaa vatsakipuja ja turvotusta valittavalle naiselle, että kaikki on kunnossa, eikä tee ultraäänitutkimusta ja pian todetaan nopeasti levinnyt munasarjasyöpä.”

Huh!  On sittenkin hyvä olla vain lakimies!